Ensitreffit alttarilla -ohjelman 11. tuotantokaudella tutustutaan kuuteen sinkkuun, jotka menevät naimisiin tuntemattoman ihmisen kanssa ja toivovat löytävänsä elämänsä rakkauden.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman 11. kausi alkaa tiistaina 3. syyskuuta. Asiantuntijoina nähdään tuttu kolmikko: psykoterapeutti Tapani Alanen, pastori Kari Kanala ja pariterapeutti Hanna Myllymaa.
Tämän kauden osallistujat:
Anna, 30, Espoo
Espoolainen Anna on sulava sekoitus herkkyyttä ja huumoria. Luokanopettajana työskentelevä nainen ottaa luontevasti tilanteet haltuun ja harrastaa vapaa-ajallaan intohimoisesti liikuntaa. Rakkain laji on juoksu, ja oma Retu-koira pitää huolen siitä, että lenkkiseuraa on aina tarjolla.
Anna on empaattinen ja muut huomioiva tyyppi, jolle arjen säännöllisyys ja rutiinit ovat tärkeitä. Haasteellisempina puolinaan Anna mainitsee suorituskeskeisyyden sekä sen, ettei hän aina tunnista omaa arvoaan.
Kolmisen vuotta sinkkuna ollut Anna on kaivannut rinnalleen ”sitä oikeaa” jo pitkään. Sataprosenttiseksi parisuhdeihmiseksi tunnustautuva nainen toteaa jokaisen päivän sinkkuna olevan tuhlausta. Jatkuvat pettymykset deittimarkkinoilla ovat saaneet hänet kuitenkin varovaiseksi. Rinnalleen Anna toivoo nyt tunneälykästä ja lojaalia puolisoa, joka haluaa sitoutua parisuhteeseen loppuelämäkseen, aivan kuten Annakin.
Jenni, 30, Helsinki
Helsinkiläinen Jenni hurmaa positiivisuudellaan ja pirskahtelevuudellaan. Vakuutusyhtiön palveluneuvojana työskentelevä nainen ei jää sanattomaksi missään tilanteessa, ja naurua piisaa omien sanojen mukaan silloinkin, vaikka vitsi menisi ”vähän ohi”. Vapaa-ajallaan Jenni urheilee aktiivisesti ja näkee paljon ystäviään ja perhettään.
Jenni on ystävällinen hassuttelija, joka menee kohti päämääriään ja unelmiaan vaikka läpi harmaan kiven. Sinkkuna hän on ollut noin vuoden verran. Aiemmista suhteistaan Jenni on oppinut sen, että toisen miellyttäminen ei tuo kenellekään onnea.
Perinteiset arvot ovat Jennille tärkeitä. Parisuhteessa miehen pitää olla mies, ja nainen saa olla nainen. Puolisokseen Jenni toivoo miestä, joka osaa ottaa tilanteen haltuun, ja jonka unelmien ytimessä on oma perhe ja hyvä parisuhde. Avioliitto on Jennille pyhä asia, jonka hän haluaa kokea vain kerran elämässään.
Taina, 27, Tampere
Tamperelaisen Tainan tunnusmerkit ovat sosiaalisuus, avoimuus ja hersyvä huumori. Varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevä nainen rakastaa työtään ja elää aktiivista elämää, jossa perheellä ja ystävillä on iso rooli. Vastapainona Taina tarvitsee myös omaa aikaa. Latautuminen tapahtuu parhaiten kotona palapelejä ja ristikoita tehden sekä Hertta-koiran kanssa luonnossa liikkuen.
Ihmisissä Taina arvostaa luotettavuutta ja rehellisyyttä. Omaksi haasteekseen Taina nimeää ankaruuden itseään kohtaan. Taina ei pelkää puhua tunteistaan, ja kaikenlaiset tunteet saavat näkyä myös arjessa.
Nelisen vuotta sinkkuna viihtynyt Taina astelee alttarille realistisin ajatuksin, ja ihastuminen saa tapahtua pikkuhiljaa. Kriteerit puolisolle ovat kuitenkin kirkkaina mielessä. Taina haluaa rinnalleen huumorintajuisen miehen, jolla on hyvät keskustelutaidot sekä kyky tunnistaa omia tunteitaan.
Jyrki, 39, Kotka
Kotkalainen Jyrki on puhelias, suorasanainen ja sydämellinen mies, joka ei pelkää muiden mielipiteitä. Luokanopettajana ja urheiluliikkeen myyjänä työskentelevä herra on puuhakas myös vapaa-ajallaan. Viikonloput kuluvat läheisten, kuntoilun ja rakkaan jalkapalloharrastuksen parissa.
Läheisten hyvinvointi on Jyrkille ykkösasia, ja omat kummilapset ovat yksi rakkaimmista asioista maailmassa. Haastavampana puolena itsessään Jyrki pitää pienimuotoista saamattomuutta, jonka myötä kalsarit eivät aina katoa lattialta ihan niin nopeasti kuin toivoisi.
Rakkaudessa siipeensä saanut mies myöntää tulleensa varovaiseksi. Kymmenisen vuotta sinkkuna olleen Jyrkin mieleen on ehtinyt hiipiä pelko, ettei suurin unelma omasta perheestä koskaan toteudu. Nyt toiveissa siintää saman unelman jakava, elämäniloinen ja sporttinen puoliso. Jyrkille on kunnia-asia, että aviomies saa pitää vaimostaan huolta ja tuoda turvaa elämän myrskyissä.
Matti, 30, Oulu
Oulussa asuva Matti tunnetaan reiluna, rentona ja rehtinä tyyppinä. Hänestä tykätään, oli kyse sitten työkuvioista tai omasta perhepiiristä. Tunnuspiirteisiin kuuluu myös ahkeruus. Työidentiteetti on rakennusalan yrityksessä työpäällikkönä toimivalle miehelle erittäin tärkeä.
Ihmisenä Matti haluaa olla ennen kaikkea luotettava, unohtamatta kuitenkaan pientä pilkettä silmäkulmassa. Haastavampina puolinaan mies mainitsee suoraviivaisuuden sekä jääräpäisyyden. Kaikesta pitää kuitenkin pystyä keskustelemaan, vaikka näkökannat olisivatkin erilaiset.
Parisen vuotta sinkkuna ollut Matti myöntää, että viime vuosina hän on paneutunut enemmän omaan uraansa kuin parisuhteen etsimiseen. Nyt toiveissa on kuitenkin puoliso, jonka kanssa saa jakaa niin syvän rakkauden kuin ystävyyden. Matin ihannekumppani on itsenäinen nainen, joka osaa keskustella, ja jonka kanssa arki ja huumori kohtaavat.
Hai, 30, Järvenpää
Järvenpäässä asuva Hai hurmaa kohteliaalla käytöksellään ja lämpimällä olemuksellaan. Ohjelmistokehittäjänä työskentelevän Hain vanhemmat ovat Vietnamista, mutta hän on itse syntynyt Tallinnassa, josta muutti perheensä kanssa Suomeen jo kaksivuotiaana.
Hai rakastaa aktiivista elämää. Himourheilijaksi tunnustautuvan miehen vapaa-aika menee liikkuessa sekä ison perheensä ja ystävien kanssa aikaa viettäessä. Rakkain harrastus on West Coast Swing -paritanssi.
Ihmisenä Hai on sopiva sekoitus tunnetta ja järkeä. Hän tunnustautuu melko loogiseksi ajattelijaksi, mutta seuraa silti aina ennemmin sydäntään. Haastavana puolenaan Hai pitää ankaruutta itseään kohtaan. Puolisokseen Hai toivoo empaattista, ulospäinsuuntautunutta ja urheilullista naista, joka haluaa sitoutua tosissaan.