Kanadan kohtaaminen jääkiekon MM-kisojen puolivälierissä on aina kova paikka, mutta tämän vuoden vaahteranlehtien riveistä on vaikea löytää tuloksentekoon pystyviä pelaajia.
Alkulohkossa Kanada onnistui tekemään Slovakiaa vastaan vain yhden osuman, Sveitsiä ja Norjaa vastaan kaksi. Päätösottelussaan Kanada onnistui sentään kukistamaan Tshekin 3–1, kun viimeinen maali syntyi tyhjiin.
LUE MYÖS: MM-kisojen ihme toteutui! Tässä taisteluparit torstain puolivälieriin
C Moren studiossa käsiteltiin Kanadan heikkouksia ja vahvuuksia ennen Tshekki-ottelua. Vesa-Matti Savisen toimittamassa raportissa nähtiin muun muassa kovasanaista palautetta joukkueen jääharjoituksista.
Suurimpana ongelmana on ollut se, ettei Kanada ole saanut tänä vuonna jalkeille tuloksentekoon tottuneita pelaajia.
– Erikoistilannepelaaminen on ihan hukassa. Niillä on ylivoimalla sellaisia jätkiä, jotka pelaavat seurajoukkueessa kolmos-neloskentässä ja nyt ne pyörittävät tuota yv:tä, Petri Kontiola kommentoi.
– Sen näkee kaukaa, ettei se oikein toimi ja sen takia he eivät ole tehneet hirveästi maalejakaan tässä turnauksessa.
LUE MYÖS: Jukka Jalonen tyytyväinen Leijonien voiton erikoisuuteen: "Jatkossa pitää pyrkiä niin pelaamaan"
Joukkueen tilastoykkönen on tehot 3+6=9 tehnyt puolustaja MacKenzie Weegar, joka ei kuulu NHL-seurassaan Calgary Flamesissa edes ylivoimaviisikoihin.
– Ei ole yksinkertaisesti niin hyviä pelaajia. Nyt siellä on pelaajia, jotka joutuvat tekemään sellaisia juttuja, joita eivät ole moneen vuoteen tehneet, Olli Jokinen huomauttaa.
Mitä muuta asiantuntijat sanovat Kanadasta ja sen tavasta herätä MM-kisoihin ratkaisuvaiheessa. Siitä lisää jutun videolla.