Suomen olympiajoukkue pukeutuu heinä-elokuussa kisattavissa kesäolympialaisissa Luhdan Rukka-malliston asuihin.
Malliston suunnittelussa on otettu huomioon Pariisin olosuhteiden lisäksi eri lajien urheilijoiden lajikohtaiset tarpeet.
– Olosuhteet Pariisissa ovat todennäköisesti samakaltaiset kuin Tokion kisoissa eli malliston pitää toimia kuumissa oloissa, Pariisin olympiajoukkueen johtajana toimiva Leena Paavolainen toteaa.
Malliston työstö aloitettiin syksyllä 2022 yhdessä Aalto-yliopiston kanssa järjestetyllä ideakilpailulla.
– Malliston ideaksi ja inspiraatioksi valikoitui ”valo ja varjo” – niiden vaihtelu ja merkitys. Suomessa valon määrä vaihtelee vuodenajoittain – keväällä päivä pitenee ja valon määrä lisääntyy kohti keskikesän yötöntä yötä, kertoo Luhdan myyntipäällikkö Pasi Luumi.
– Urheilussa voitokkailla hetkillä iloitaan valokeilassa, mutta takana on valtava määrä kovaa työtä ja varjoisiakin hetkiä. Olympiamallistossa vaatteiden värit ovat vaaleita etu- ja tummempia selkäpuolella korostaen edestä tulevaa valoa sekä taakse syntyvää varjoa, Luumi sanoo.
Edustusasut haluttiin tehdä myös Pariisin kisojen teema huomioiden kiertotalouden vaatimusten mukaisesti ja mallistokoko ja tuotantomäärä optimoiden.