Italialainen jalkapallolegenda Roberto Baggio julkaisi Instagramissa kuvan, josta häntä ei ollut tunnistaa. Syy oli ilmeinen: otos oli muokattu.
Baggio poseeraa Instagram-otoksessaan käsissään itsestään tehty kuva. Futislegenda näyttää kuitenkin erilaiselta kuin tavallisesti. Hän vaikuttaa saksalaislehti Bildin sanoin saaneen "muutaman ylimääräisen kilon" ja lisäksi hänen kiharat hiuksensa ovat tavallista pidemmät.
Tätä nykyä 57-vuotias Baggio velmuili otoksen yhteydessä, että Netflix-sarja Narcosin seuraava kausi on "tulossa pian".
Klikkaamalla Instagram-julkaisun oikeasta nuolesta paljastuu, että Baggio kujeili. Ensimmäinen kuva oli muokattu – toisesta käy ilmi, että italialaislegenda on todellisuudessa yhä hoikempi ja hänellä on lyhyemmät kutrit.
Legenda
Takavuosikymmenien ikoninen maalitykki Baggio palkittiin Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan vuoden pelaajana ja Kultaisen pallon saajana vuonna 1993. Huippuhyökkääjä voitti tuona vuonna Uefa-cupin Juventuksessa. Myöhemmin hän juhli Italian mestaruutta ja Italian cupia Juventuksen riveissä 1995 ja Italian mestaruutta AC Milanin paidassa 1996.
Italian maajoukkueessa Baggio saavutti kaksi MM-mitalia, pronssin 1990 ja hopean 1994. Vuoden 1994 MM-kisoissa Baggio mätti maajoukkueensa tähtenä viisi maalia ja hänet valittiin turnauksen toiseksi parhaaksi pelaajaksi.