Tästä Bahrainin tulenarka tilanne johtuu

Mielenosoittajat ovat ottaneet useasti yhteen hallituksen joukkojen kanssa Bahrainissa.
Mielenosoittajat ovat ottaneet useasti yhteen hallituksen joukkojen kanssa Bahrainissa.EPA
Julkaistu 20.04.2012 16:45(Päivitetty 27.04.2012 09:43)

- Bahrain on Persianlahden ensimmäinen maa, josta löytyi öljyä 1930-luvulla.

- Al-Khalifan kuningassuku on hallinnut maata jo vuodesta 1782.

- Saarella elettiin vuosisatoja beduiinipaimentolaisten tavoin.

- Öljyn löytymisen jälkeen perinteinen elintapa alkoi muuttua. Naapurimaiden öljyvarannot huomattiin paljon suuremmiksi ja Bahrainin oli monipuolistettava talouttaan. Maasta tehtiin alueen pankki- ja rahoituspalvelujen keskus.

- Vuonna 2001 Bahrainista tehtiin emiirin - nykyisin kuninkaan - johdolla perustuslaillinen monarkia, jossa on vaaleilla valittu parlamentti ja riippumaton oikeuslaitos.

- Näytti siltä, että sananvapaus ja ihmisoikeusasiat alkavat edistyä maassa.

- Vaalit järjestettiin seuraavana vuonna. 40 jäsenen edustamassa parlamentissa istuu noin 10 shiiamuslimia.

- Al-Khalifan suku, joka edustaa sunnimuslimeja, on asettanut eliittijäseniään tärkeille paikoille maan hallitukseen. Kansasta enemmistö on kuitenkin shiiamuslimeja.

- Kuningassuvun mukaan maan valtaeliitti voi koostua vain sunneista.

- Viime vuoden alussa tilanne kärjistyi, kun tuhannet shiiamuslimit lähtivät kaduille vaatimaan enemmän sananvaltaa. Maan hallitus kutsui Saudi-armeijan murskaamaan mielenosoitukset.

- Mielenosoittajia innoittivat Tunisian ja Egyptin kansannousut, joissa johtajia oli onnistuttu syrjäyttämään. Bahrainin yhteenotoissa kuoli useita.

- Shiiojen mukaan heitä syrjitään järjestelmällisesti työpaikoilla ja palveluissa. Kauna elää ja purkautuu hallituksen vastaisina mielenosoituksina.

Lähde: BBC

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat