Sveitsi pudotti Ranskan ja eteni puolivälieriin jalkapallon EM-kisoissa huimien vaiheiden jälkeen maanantaina.
Sveitsi johti ottelua pitkään 1-0 ja sillä oli mahdollisuus tuplata johtonsa rangaistuspotkusta, mutta se ei onnistunut. Tämän jälkeen Ranska iski nopeasti kolme kertaa, mitä seurasi puolestaan Sveitsin kiri 3-3-tasatilanteeseen. Lopulta yllättäjä kaatoi Ranskan rangaistuspotkuilla.
LUE MYÖS: Jalkapallon EM-kisoissa kunnon kömmähdys – hävytön kyltti lävähti miljoonien tv-katsojien silmien eteen
Sveitsin ihme kulminoitui hetkiin varsinaisen peliajan vaihduttua lisäajaksi. Sveitsiläiset ehtivät jo juhlia 3-3-tasoitusta, mutta maali hylättiin paitsiona. Hetkeä myöhemmin tuli kuitenkin hyväksytty tasoitusosuma.
Pääkuvan videolla Tulosruudun raportti huimasta Ranska-Sveitsi-ottelusta!
Tästä draamasta on levinnyt sosiaalisessa mediassa hauska kuvapari (alla). Siinä yhden sveitsiläisfanin tunteet heittelevät äärilaidasta toiseen noin puolentoista minuutin aikana.
Kuvasta on tykätty pelkästään Twitterin Out of Context Football -tilillä yli 150 000 kertaa, ja vastaavanlaisia kuvia kyseisestä fanista on kiertänyt paljon muillakin sometileillä.
LUE MYÖS: Ranskan maajoukkue revittiin kappaleiksi kotimaassa – "Epäonnistuminen, konkurssi, fiasko, tee valintasi!"
Sveitsi kohtaa puolivälierissä Espanjan, joka löi Kroatian jatkoajan jälkeen 5-3 maanantaina. Kyseinen puolivälierä pelataan tulevana perjantaina.