Jättiyllätys kytee EM-kisoissa! Cristiano Ronaldo menetti jo malttinsa

EM-kisoissa ollaan jättimäisen yllätyksen partaalla. Lopputurnauksen huonoiten sijoitettu Georgia johtaa Portugalia 1–0-lukemin avausjakson jälkeen.

Georgia meni ottelussa johtoon jo ottelun toisella peliminuutilla. EM-ensikertalaisten kirkkain tähti Khvicha Kvaratskhelia latasi pallon tarkalla viimeistelyllä takakulmaan rangaistusalueen sisältä.

Portugali ei onnistunut kiipeämään tasoihin ennen taukovihellystä, vaikka se hallitsi palloa yli 70-prosenttisesti ja laukoi peräti 11 kertaa.

Portugalin kapteeni Cristiano Ronaldo turhautui tilanteeseen jo puolen tunnin kohdalla. Ronaldo vaati rangaistuspotkua puolustajan tartuttua häntä paidasta, minkä jälkeen erotuomari antoi kapteenille kuitenkin keltaisen kortin suun soittamisesta.

Portugali on menossa lohkostaan jatkoon, vaikka se häviäisi Georgialle. Georgialle kolme pistettä veisivät sen kuitenkin EM-kisojen pudotuspeleihin.

Samaan aikaan pelattava F-lohkon ottelu Tshekin ja Turkin välillä on avausjakson jälkeen maalittomassa tasatilanteessa.

Lue myös:

    Uusimmat