Kanada kärsi jääkiekon MM-kisoissa jo kolmannen tappionsa kolmeen otteluun, mutta tilanne Saksa-ottelun toisessa erässä jätti sille runsaasti jossiteltavaa.
Saksa johti tuolloin peliä 2–1, ja Kanada sai iskettyä kiekon maaliin, mutta peli ehdittiin juuri viheltää poikki. Ylälaidan videolla näkyvä kuvakulma osoittaa, että kiekko oli Justin Danforthin laukauksen jälkeen pelattavissa Saksan maalivahdin Mathias Niederbergerin patjojen välissä, kun Kanadan Gabriel Vilardi tökkäsi sen maaliin.
Erotuomari ei ilmeisimmin nähnyt kiekon olevan pelattavissa, ja hän vihelsi pilliinsä. Kiekon maaliin sutineen Vilardin reaktio kertoi paljon.
Katso puhuttava tilanne ylälaidan videolta!
Kanada ei onnistunut kovasta paineestaan huolimatta nousemaan hyväksytysti tasoihin. Saksan puolustaja Korbinian Holzer teki loppuminuuteilla ottelun päätösmaaliksi 3–1 tyhjiin.
Siinä missä Saksalla on B-lohkon kolmesta pelistään täydet yhdeksän pistettä, Kanada on kolmen ottelun jälkeen yhä nollakerhossa.
Uusimmat
-
12:20
Edesmenneen Chester Benningtonin äiti tuntee olonsa petetyksi Linkin Parkin paluun jälkeen
-
12:15
Hyvinvointialueen kattohinnoittelu voi aloittaa hoivayritysten pudotuspelin: "Edessä on henkiinjäämiskamppailu"
-
12:12
Pääministeri Orpo Tavion Ukraina-päätöksestä: "Yksittäisellä ministerillä on omaa päätäntävaltaa"
-
12:03
Ulkoministeri Valtonen Tavion päätöksestä: Ei tietenkään muuta Suomen linjaa
-
11:53
Upea debyytti! Heili Sirviö eteni finaaliin X Gamesissa
-
11:33
Tavio selvittää päätöstään ulkoasiainvaliokunnalle, oppositiossa pöyristyttiin: "Noloa ja säälittävää Suomelta"
-
11:31
Oliver ja Helena ostivat unelmiensa saaren Suomesta pilkkahintaan: "Edullisempi kuin tavallinen tontti"
-
11:22
Lahden murhasta vangittiin jo viides epäilty – toimi aiemmin kuskina tuhopolttomatkalla
-
11:22
Poliisi vaatii miestä vangittavaksi murhasta – yhteys Lahden murhaepäilyyn
-
10:56
Podcast: Riina-Maija Palander esitteli vain sääriään erikoisessa missikisassa – tavoitteli paikkaa myös Miss Suomi -kilpailussa
-
10:35
Helikopteri ennennäkemättömästi ilmaan? Jopa Hornet-hävittäjillä spekuloidaan Veikkausliigassa
-
10:10
Vasemmistoliiton piirijohtajilta enemmän kannatusta Meriluodolle kuin Koskelalle
-
10:05
Pöllöraati Tavion yllätyspäätöksestä: "Synkältä näyttää tämän hallituksen viesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan"
-
10:04
Säässä tapahtuu nyt raju käänne – Pekka Pouta: Tämä on viikonlopun hyytävin hetki
-
10:01
SM-liigaseura TPS:ään liittyy kummallinen piirre – tästä on kyse
-
09:55
Kallion mysteerimötikästä paljastui porattaessa yllätys: "Kahdesta vaihtoehdosta se kiehtovampi"
-
09:51
Varusmiesliitto haluaa lisää terveydenhuollon henkilökuntaa varuskuntiin
-
09:47
Kuinka takseista saadaan turvallisia? Poliitikot vaativat tiukempia toimia
-
09:32
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
09:29
Lähteet: Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava P. Diddy on erityistarkkailussa
-
Lataa lisää