Tästä on kyse: Trumpin USA ei päästä pakolaisia sisään mistään maasta

Trump protesti mielenosoitus maahantulorajoitukset
"Olen muslimi, olen syyrialainen, en ole terroristi." Mielenosoittaja piteli kylttiä Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä sunnuntaina.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2017 18:31

MTV UUTISET–STT–AFP

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettaman maahantulokiellon vaikutuksista vallitsee edelleen hämmennystä, mutta pääpiirteissään kyse on seuraavista asioista:

– Maahantulokielto koskee seitsemän maan eli Iranin, Irakin, Jemenin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Syyrian kansalaisia. Määräyksen mukaan melkein kaikilta näistä maista tulevilta maahantulo on kielletty 90 päivän ajaksi.

– Maahanpääsy kaikilta pakolaisilta kansalaisuuteen katsomatta on evätty 120 päiväksi, ja Yhdysvallat ottaa tänä vuonna vastaan enintään 50 000 pakolaista. Trumpin edeltäjä presidentti Barack Obama oli asettanut rajan 110 000 pakolaiseen.

– Syyrialaispakolaisia koskeva kielto kestää määräämättömän ajan.

– Turvallisuusviranomaisilla ja ulkoministeriöllä on oikeus antaa tapauskohtaisesti viisumeita kieltolistalla olevista maista tuleville.

Lista jatkuu videon jälkeen.

3:53img

– Maahantulokielto ei päde ns. Vihreän kortin haltijoihin. Heillä on pysyvä oleskelulupa Yhdysvaltoihin.

– Poikkeus ovat myös ne, joilla on diplomaattiviisumi tai viisumi tiettyihin kansainvälisiin järjestöihin kuten YK:hon tai sotilasliitto Natoon.

– Tilanne on ollut epäselvä niiden Iranin, Irakin, Jemenin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Syyrian kansalaisten osalta, joilla on myös jonkin toisen maan kansalaisuus.

– Lentoyhtiö Finnairin maanantaina saaman tiedon mukaan maahantulokielto ei koske kaksoiskansalaisia, jos matkustusasiakirjat ovat kunnossa sen kansalaisuuden osalta, joka ei ole kieltolistalla.

– Jos Finnairin asiakkaan lento Yhdysvaltoihin estyy uusien maahantulokieltojen takia, hän voi hakea lipun hinnan palautusta.

1:46img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat