Salattujen elämien ensimmäinen jakso pyörähti käyntiin MTV3-kanavalla tasan 19 vuotta sitten. Muistatko vielä, mistä kaikki alkoi?
– Siis minähän en valita, pois se minusta. Minun puolesta asukkaat voivat matkustaa ihan mihin tahtovat, mutta avain pitää jättää, Ulla Taalasmaa (Maija-Liisa Peuhu) höpöttää ja johdattaa kaksi poliisimiestä Tyyne Puustisen ovelle.
Ulla ja Seppo Taalasmaa (Maija-Liisa Peuhu ja Jarmo Koski)
Tästä repliikistä alkoi Salattujen elämien nyt jo 19-vuotinen taival 25. tammikuuta vuonna 1999.
Sarjan ensimmäisessä jaksossa Taalasmaat olivat kutsuneet Pihlajakadulle poliisin, sillä talon vanha rouva Tyyne Puustinen ei avannut ovea. Puustinen löydettiinkin pian asunnostaan kuolleena. Poliisi alkoi tutkia naisen mystistä kuolemaa.
MTV.fi näyttää suorana lähtyksenä tänään 25.1. kello 13.15, kun Salattujen elämien näyttelijät ja tuotantotiimi juhlistaa suosikkisarjan 19-vuotista taivalta.
Katja Vainio (Anu Koskinen) löysi siskonsa Jennin (Anu Palevaara) hoteista kohteliaan oloisen nuoren miehen, jonka Jenni oli tavannut baarissa edellisiltana. Mies esittäytyi Toniksi (Kristo Salminen).
Jukka ja Hanna Salin (Jouko Keskinen ja Tarja Omenainen)
Salineilla Jukka Salin (Jouko Keskinen) palasi kotiin matkalta tuoreen vaimonsa Hannan (Tarja Omenainen) kanssa. Jukan vanhin poika Aleksi (Tuomas Kytömäki) oli vasta kotiutunut armeijasta.
Jukka ilmoitti katraalleen, että Hanna muuttaa heille asumaan. Teini-ikäinen Silja ei ollut uutiseen tyytyväinen ja osoitti mieltään.
Aki Nikkinen ja Markus Ekholm (Sami Uotila ja Andrei Sandberg)
Sarjan pahis Aki Nikkinen (Sami Uotila) oli löytänyt tilat suunnittelemalleen ravintolalle ja houkutteli uutta ystäväänsä Markus Ekholmia (Andrei Sandberg) mukaan rahoittajaksi.
Kalle ja Saku Salin (Pete Lattu ja Jasper Pääkkönen)
Naapuruston nuoriso Silja (Jonna Keskinen), Saku (Jasper Pääkkönen), Kalle (Pete Lattu) ja Miia (Venla Saartamo) menivät luvatta rouva Puustisen asuntoon urkkimaan, mutta poliisi antoi heille äkkilähdön.
Kalle, Ismo ja Miia Laitela (Pete Lattu, Esko Kovero ja Venla Saartamo)
Idea sarjaan lähti MTV:n draamapäällikkönä työskennelleeltä Sarita Koskelinilta. Sarjaa alettiin kuvata 16. marraskuuta 1998.
Alun perin sitä suunniteltiin tehtävän 540 jaksoa alkuvuoteen 2002 asti, mutta sopimusta on jatkettu sen jälkeen useita kertoja.
Elokuussa 2014 julkistettiin, että Salatut elämät jatkuu vielä ainakin kesään 2018 asti.
Kun sarja alkoi, sitä markkinoitiin lauseilla "Kuinka hyvin tunnet naapurisi? Mitä naapurisi tietää sinusta? Jokaisella on jokin salaisuus. Unelma. Pelko. Rakkaus. Romanssi. Tragedia."
Minkälaisiin seikkailuihin Pihlajakadun asukkaat joutuvat tänä keväänä, se selviää arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla!