AVA kysyi, mistä suomalaiset unelmoivat ja haaveilevat. Perinteisen lottovoiton sijaan AVAlaisten tarinoista kävikin ilmi, että todelliset unelmat keskittyvät oman tai läheisen terveyteen, nautinnollisen ammatin harjoittamiseen tai menetetyn ystävän jälleennäkemiseen.
"Unelma on, joka pitää toivon yllä synkimmälläkin hetkillä. Se on viimeinen asia, josta kannattaa luopua. Kaikki unelmat voivat toteutua, jos niihin uskoo. Luovuttaminen ei auta", muistuttaa AVAlainen. Kysyimme, mistä suomalaiset unelmoivat – vastaukseksi saimme tarinoita ammatillisista tavoitteista, oman yrityksen perustamisesta, muilla mailla asumisesta, vanhojen ystävien löytämisestä ja terveyden säilyttämisestä.
Kuvataiteilija, joka pärjää omillaan
"Tahtoisin tulla kuvataiteilijaksi, joka pärjää omillaan. Sitten tahtoisin nähdä maailmaa sekä kunnioittaa ja tulla kunnioitetuksi."
"Tällä hetkellä opiskelen alaa, jota rakastan, joten elän elämääni kohti sitä unelmaa, jossa saan tehdä työkseni rakastamaani asiaa. Vielä enemmän kuitenkin unelmoin tavallisesta ihanasta perhe-elämästä rakastavan puolison ja terveiden lapsien kanssa."
"Päästä lääkikseen ja valmistua erikoislääkäriksi."
"Suurin haaveeni on jonain päivänä perustaa joko oma ravintola tai hotelli. Siis sitten, kun olen melkein jo eläkepäivillä, jotta voisin jättää sen lapsilleni ja lapsenlapsilleni."
"Haluaisin perustaa oman yrityksen, jonka tuotot kasvaisivat ja, joka olisi kilpailukykyinen ja laajentaisi. Joskus voisi itse viettää vapaata silloin, kun haluaa."
Japani ja Australia
"Matkustella mahdollisimman paljon (varsinkin Aasiassa) ja perheen sitten joskus."
"Haluaisin muuttaa Japaniin."
"Unelmani on vierailla Australiassa, joka on ollut kohteenani viimeiset kolme vuotta. Haluaisin myös löytää kunnollisen miehen ja perustaa perheen joskus tulevaisuudessa. Uskon, että tämä sanonta on totta: "Ne, jotka uskaltavat elää, saavuttavat unelmansa". Unelmien eteen täytyy tehdä töitä."
"Unelmoin viikon lomasta yksin jossain kauniissa ja rauhallisessa paikassa. Olen toiminut mieheni omaishoitajana kolme vuotta yötä päivää ja lomaa on ollut koko aikana vain 14 vuorokautta. Loma tekisi hyvää väsyneelle sielulleni!"
Unelma sairauden selättämisestä
"Haluan olla onnellinen ja päästä yli jokavuotisesta masennuksesta. Päästä yli kaunan kantamisesta, unohtaa vanhat murheet. Olla iloinen pienistä asioista ja rakastaa ystäviä."
"Nuorempana minulla oli todella vaikeaa: paha masennus ja kärsin yksinäisyydestä. Unelmoin silloin että olisin joskus onnellinen. Nykyään teen työtä pienellä palkalla, elän vuokralla avomieheni kanssa ja vapaa-ajalla näen kavereita. Tavallista elämää siis, mutta olen onnellinen. Toisin sanoen elän unelmaani. En osaa vaatia enempää :) Unelmani on hyvä olo ja se minulla on.
"Olen ollut pitkään vakavasti masentunut. Teen koko ajan töitä parantumisen eteen. Suurin haaveeni olisi olla joskus psyykkisesti terve."
"Haluan selvitä suhteellisen terveenä eläkkeelle ja nähdä lasteni pärjäävän elämässään ja lastenlasteni kasvavan isoiksi."
"Mieheni sairastaa harvinaista tautia, johon toistaiseksi ei ole parannusta. Unelmoin siitä, että hän parantuisi."
"Pari vuotta sitten unelmoin vielä siitä klassisesta lottovoitosta ja kaikesta siitä maallisesta hyvästä, mitä se toisi tullessaan – en enää. Mieheni sairastui syöpään kaksi vuotta sitten ja tapahtuma lakaisi joutavuudet romukoppaan. Yhä tärkeämmäksi on tullut tämä päivä ja hetkessä eläminen, yhdessäolo. Mitä minä rikkauksilla tekisin, jos ei olisi kumppania, jonka kanssa niistä nauttia!
Pienillä unelmilla menen nyt eteenpäin: jos vaikka syöpähoidot onnistuisivat, jos vaikka tauti ei leviäisikään, jos me kaksi vaikka ensi kesänä voisimme käydä meille niin rakkaaksi tulleella rantakalliolla kuuntelemassa meren liplatusta."
Ystävyyden kaipaaminen tekee kipeää
"Olen alkanut kaivata vanhoja ystäviäni parinkymmenen vuoden takaa niin, että aivan kipeää tekee. Opintojen päättyessä porukka hajosi ympäri maailmaa ja silloisen laman, köyhyyden ja maailman mullistusten kourissa tuntui niin toivottomalta, että enää voisimme koskaan tavata, joten annoin yhteyksien katketa. Harmittaa ja surettaa. Olen kuitenkin päättänyt edes yrittää vielä tavoittaa edes jonkun, joskus, jollain keinolla."
"Opiskella ja ansaita itselleni hyvä asema työelämässä. Rakentaa kaunis, iso koti ja tehdä muutama lapsi sinne juoksentelemaan. Oma mökki rauhallisen järven rannalle ja matkustelua ympäri maailmaa kultani kanssa – sekä ennen lapsia, että myöhemmin niiden kanssa."
"Ihana rakkaussuhde ja terveyttä lopun elämän ajalle."
"Itselleni en mitään halua, mutta unelmani olisi antaa maailman ihanimmalle pojalleni joululahja. Liian usein olemme vain saaneet katsella vierestä sitä muiden lahjavuorta. Meille riittäisi yksikin lahja. Pienituloisen arkea nyky-Suomesta..."
AVA
Kuvat: Shutterstock