Popeda esiintyi ensimmäistä kertaa Olli Hermanin johdolla pääsiäisenä 30. ja 31. maaliskuuta Tampereen Tavara-asemalla.
Popeda esiintyi ensi kertaa Olli Hermanin johdolla kahdella loppuunmyydyllä keikalla 30.–31. maaliskuuta Tampereen Tavara-asemalla.
Molempien keikkojen loppupuolella yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki esitti yksin kitaransa kanssa kappaleen Punaista ja makeaa omistettuna yhtyeen entiselle solistille Pate Mustajärvelle.
Hautamäki avasi syitä kappalevalintaan ensimmäisen keikan jälkeen.
– Punaista ja makeaa on yksi oudoimpia Popedan kappaleita. Se on lähes vanhanajan progea. Mustajärvi osasi kirjoittaa loistavan tekstin siihen. Hyvin epäpopedamainen, mutta hyvin mustajärvimäinen. Ei hänelle voisi laulaa Sukset-kappaletta. Ehkä Palle and the boys olisi voinut mennä, Hautamäki kertoi MTV Uutisille 30. maaliskuuta ensimmäisen keikan jälkeen.
– Mutta ajattelin, että otetaan hienoin ja kaunein kappale, mitä Mustajärvi on Popedan aikana tehnyt. Julmalla tavalla kaunis. Ei siinä oikeastaan sen kummempaa ollut. Halusin tämän vain esittää, Hautamäki jatkoi.
Alla olevalta videolta voit katsoa, minkälainen yhteinen rutiini Popedan jäsenille on jo ehtinyt Olli Hermanin myötä muodostua!
1:08
Hermanin ja Hautamäen lisäksi lavalla nähtiin tuttuun tapaan rumpali Lacu Lahtinen, kosketinsoittaja Pate "IP" Kivinen sekä basisti Alex Hautamäki. Lavalla piipahti myös saksofonisti Janne Huttunen.
Molempia keikkoja oli seuraamassa 1 200 ihmistä.