Olli Herman aisti yleisön fiiliksen muuttuvan Popedan ensimmäisen keikan edetessä: "Jengi odotti, miltä se nyt kuulostaa"

1:16img
Olli Hermanilla oli Tavara-aseman keikoillaan päällä neljä erilaista takkia. Videolla hän kertoo asuistaan.
Julkaistu 06.04.2024 10:06
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Olli Herman nähtiin ensimmäisen kerran Popedan puikoissa lankalauantaina 30. maaliskuuta Tampereella. 

Popeda esiintyi ensi kertaa Olli Hermanin johdolla kahdella loppuunmyydyllä keikalla 30.–31. maaliskuuta Tampereen Tavara-asemalla. 

– Helpottunut fiilis. Jännityksestä päästiin, ja vastaanotto oli niin järjettömän positiivinen, että on myös aika nöyrä olo. Ihan käsittämättömän kiitollinen. Ennen encorea yleisö huusi minun nimeäni, eikä bändin nimeä. Mietin, että onko tämä todellista. Käsittämättömän siistiä. Annetaan yleisölle tämä moka anteeksi ensimmäisen keikan piikkiin. Huomenna sitten huudetaan Popedaa, Herman kertoi MTV Uutisille ensimmäisen keikan jälkeen. 

– Ainut, mikä harmittaa on se, ettei lähtenyt taju. Melkein. Yritin maksimoida itseni niin pitkälle, että olisin Kaasua, komisario Peppone -biisissä pyörtynyt lavalle, mutta ei onnistunut, Herman jatkoi humoristisesti. 

Popeda

Olli Herman otti yleisön haltuun Tavara-asemalla Popedan ensimmäisellä keikalla 30. maaliskuuta.

Herman huomasi, miten yleisön fiilis muuttui keikan edetessä. 

– Ja omakin fiilis muuttui. Aistin yleisöstä ihan samanlaisen jännittämisen alkukeikasta kuin itsessäni. Kuulin yleisön puolelta kommentin, että ”täällä on todella jännittynyt tunnelma”. Jengi odotti, miltä se nyt kuulostaa. Helpotus tuli muutaman biisin jälkeen ja yleisö lähti aika riehakkaastikin mukaan bileisiin. Tuota on parhaillaan rock’n’roll-show – molemminpuolista positiivisen energian vaihtoa, Herman tiivisti. 

– Rock’n’rollihan on halvempaa kuin yksikään plastiikkakirurgi tai psykologin vastaanotto, Popedan kitaristi Costello Hautamäki jatkoi. 

Costello Hautamäki Olli Herman

Costello Hautamäki ja Olli Herman Tampereen Tavara-asemalla 30. maaliskuuta.

Lavalla tapahtuu Hermanin mukaan aina pieniä, yllättäviä juttuja. 

– Mutta noin suurin piirtein kaikki meni paremmin kuin hyvin. Odotin jotakin isompaa stiplua, mutta ei. Käsittämättömän hyvä setti siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen veto, Herman kertoi. 

Hautamäen mukaan Hermanin täytyi hallita ensin Popedan perinteet, jotta pystyi liittymään yhtyeeseen: täytyy kävellä ennen kuin voi juosta. Sen takia keikalla kuultiin myös hyvin perinteisiä kappaleita. 

Lue myös: Olli Herman sai ensimmäiset onnittelut Popeda-pestistään päiväkodissa: "Olen siellä tuttu näky"

– Jos ei ymmärrä, mitä hauskaa on Sukset-kappaleessa, niin ei tule menestymään meidän orkesterissamme. Se on absurdi, mutta menevä kappale, joka täytyy osata soittaa ja ymmärtää, mitä hauskaa siinä on. Aloitusbiisi oli Da da, koska lopetimme Ratinassa siihen. Aloituksen piti olla ruutia, koska kukaan kahta teknikkoamme lukuun ottamatta ei tiennyt, miltä bändimme kuulostaa. Olemme treenanneet niin salassa, ettei kukaan ole kuullut orkesteriamme, Hautamäki kertoi. 

Alta voit katsoa tunnelmia Popedan ensimmäisestä keikasta Olli Hermanin johdolla.

1:40img

Olli Herman esiintyi Popedan solistina ensimmäistä kertaa 30. maaliskuuta loppuunmyydylle Tampereen Tavara-asemalle. 

Koska Hermanin ensikosketus Popedaan tapahtui vuoden 1994 H.Ö.N.Ö.-albumin kautta, keikkasetissä oli mukana hyvin harvoin kuultu kappale Erotomania

– Se oli pienelle pojalle kova juttu. Kiellettyä, kapinallista rock’n’rollia, Herman selvensi. 

Hermanilla oli keikoilla yllään 80-luvulta peräisin olevat, naisten nahkahousuista muokatut housut.

– Nämä on ensin silvottu palasiksi ja sitten sovitettu minun kroppaani. 

Keikan alussa solistin yllä nähtiin musta, pitkä nahkatakki, joka oli koristeltu Hermanin vanhoilla bändipaidoilla. Muutamat takin Popeda-printit olivat uusia, sillä häneltä ei löytynyt ihan niin montaa Popeda-paitaa. 

Popedan pääsiäiskeikoilla lavalla olivat tuttuun tapaan Hermanin ja Hautamäen lisäksi rumpali Lacu Lahtinen, kosketinsoittaja Pate "IP" Kivinen sekä basisti Alex Hautamäki. Lavalla piipahti myös saksofonisti Janne Huttunen.

Olli Hermanilla oli Tavara-aseman keikoillaan päällä neljä erilaista takkia. Jutun alussa olevalla videolla hän kertoo asuistaan. 

Lue myös: Kommentti: Olli Herman tekee Popedalle vain hyvää – yhtye houkutteli historialliselle keikalleen niin tosifaneja kuin uteliaita kuuntelijoita

Tuoreimmat aiheesta

Popeda