Tätä on dominointi: voimistelun supertähti Simone Biles teki kaikkien aikojen ennätyksen MM-kisoissa

0:45img
Julkaistu 13.10.2019 17:46

MTV URHEILU – STT

Telinevoimistelun supertähti Simone Biles nousi sunnuntaina kaikkien aikojen MM-mitalitilaston kärkeen. Hän voitti kultaa puomilla ja permannolla Stuttgartin MM-kisoissa. Yhdysvaltalainen Biles, 22, on nyt voittanut 25 MM-mitalia.

Bilesin uran 18. MM-kulta heltisi puomilta pistein 15,066 ja seuraava permannolta pistein 15,133.

LUE MYÖS: Rion nelinkertaisen olympiavoittajan veli syytettynä kolmesta murhasta – perheellä traaginen lapsuus

Stuttgartista voimistelija lähtee kotimatkalle mukanaan viisi kultaa. Lauantaina Biles voitti hypyn maailmanmestaruuden, mutta jäi yllättäen eritasonojapuilla viidenneksi. Kisojen alussa Biles auttoi Yhdysvallat joukkuekultaan ja voitti neliottelun.

MM-kisojen mitaliennätystä piti aiemmin 23 mitalilla hallussaan 1990-luvulla miesten telinevoimistelua hallinnut valkovenäläinen Vitali Stsherbo.

Biles aloitti arvokisauransa 16-vuotiaana vuonna 2013 ja nappasi heti tuolloin ensimmäiset MM-kultansa.

Tuoreimmat aiheesta

Voimistelu