Tätä on Suomen lokakuu: Ensilumi satoi Karttulassa – Helsingissä sai poimia mansikoita

mansikka
Julkaistu 12.10.2016 20:27

Krista Rastamo

krista.rastamo@mtv.fi

Suomi on laaja maa ja lämpötilat ja keliolosuhteet vaihtelevat suurestikin. Tämä on saatu huomata taas tänään, kun MTV Uutisten lukijat lähettivät toimitukseen kaksi täysin erilaista valokuvaa: toisessa kuvassa maassa on ensilumi, toisessa kypsien mansikoiden rinnalla kukkivat kukat lupailevat ehkä vielä lisääkin satoa.

"Ensilumi" satoi Karttulassa 12.10.2016 

Ensilumi satoi Karttulassa 12.10.2016. Kuva Birgitta Tarvainen.

Ensilumen tallensi Birgitta Tarvainen tänä aamuna Karttulassa Pohjois-Savossa noin yhdeksän aikaan.

Tarvainen kertoo, että lunta oli sen verran vähän, että kasvien lehtien lisäksi se näkyi lähinnä autojen ja kattojen päällä. Maasta lunta ei erottanut.

Helsingissä puutarhapalstalla kuukausimansikkaa kypsänä ja osa kukassa Vuosaaressa 12. lokakuuta 2016

Helsingissä puutarhapalstalla kuukausimansikkaa kypsänä ja osa kukassa Vuosaaressa 12. lokakuuta 2016. Kuva Matti Pöhö.

Matti Pöhön Helsingin Vuosaaressa ottamassa kuvassa puolestaan on sekä kypsiä kuukausimansikoita että niiden kukkia. 

– Se on sellainen lajike, johon tulee kukkaa joka kuukausi, Pöhö kertoo.

Pöhön mukaan mansikoiden kasvupaikka on sellainen, johon ei hallakaan ole päässyt, vaikka Helsingissäkin on ollut jo kylmiä öitä.

Pöhön mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun mansikkaa on saanut näin myöhään. Viime vuonna marjoja tuli vielä syyskuussa.  

– Kyllä ne ihan syötäviä ovat, eivätkä jäässäkään ole, Pöhö kertoo. 

Kuukausimansikka on tavallista mansikkaa pienempi, ja muistuttaa ulkonäöltään lähinnä metsämansikkaa. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa