MTV Uutisten havaintojen mukaan nyt näyttäisi kasvavan oikein runsaasti kirsikkaa. Myös sosiaalisessa mediassa on raportoitu erityisen isoista kirsikkasaaliista.
Puutarhaliitto ry:n toimitusjohtaja Timo Taulavuori vahvistaa, että tänä kesänä kirsikkaa näyttäisi olevan kerättävänä paljon tavanomaista enemmän.
– Kirsikat ovat herkullisia ja niistä kannattaa nyt nauttia, kun niitä saa ihan omasta takaa! hän tuumaa.
Lue myös: Tiesitkö tämän kirsikoista? Monenlaisia terveyshyötyjä
Kasvuolosuhteet suosivat
Taulavuori arvioi, että syynä ovat olleet suotuisat kasvuolosuhteet. Viime syksy ja etenkin syyskuu oli otollinen kirsikankukkasilmujen kehittymiselle eikä talvikaan tuhonnut niitä.
– Lämmin syyskuu on varmaan ollut todella otollinen. Kukkasilmuja muodostui ja kasvi ehti valmistautua talveen.
Kirsikan kukinnan aikaan toukokuussa sää oli poikkeuksellisen hyvä pölyttäjien ja kirsikan ensikehittymisen kannalta, jolloin kukat pölyttyivät hyvin.
– Ei ollut tuulista ja sateista vaan lämmintä ja aurinkoista. Lämmin ja poutainen sää jatkui pitkään.
Kun tämän jälkeen saatiin vielä vettä, ei tapahtunut niin sanottua abortoitumista. Taulavuori kertoo, että kuivalla ja hyvin tuulisella säällä usein osa raakileista putoaa.
Hyvä vaihe syklissä?
Taulavuori lisää, että monet hedelmäpuut kukkivat ja tuottavat satoa syklisesti. Parin kolmen vuoden välein saadaan usein isompi sato ja välissä on myös niin sanotusti laihempia vuosia. Nyt on saattanut olla menossa hyvä vaihe.
Myös ilmastonlämpeneminen on saattanut osaltaan vaikuttaa. Taulavuori kertoo, että kirsikkaa on alkanut kasvaa Suomessa enemmän ja pohjoisempana kuin aiemmin.
Nappaa tästä kirsikkahillon resepti!
Katso myös video: Vinkit mansikoiden pakastamiseen ja mansikkaherkkuun
7:28