Teatterialan työehtosopimuksesta on saatu neuvottelutulos, kertoi Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme maanantaina.
Esitys on Temen mukaan nyt sen ja työnantajajärjestö Suomen Teatterien hallintojen käsiteltävänä. Jos osapuolet hyväksyvät ratkaisun, lakot ja ylityökielto peruuntuvat.
Teme jätti viime viikolla neljälle päivälle huhtikuussa lakkovaroituksen, jonka piirissä olisi ammattiteattereita eri puolilla maata. Lakko koskisi teknistä näytäntötyötä sekä tanssijan työtä. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi jo viime viikolla.
Valtakunnansovittelija tapasi kiistan osapuolet perjantaina. Tuolloin sovittiin, että osapuolet hakevat ratkaisua keskenään ja palaavat sovitteluun tiistaina, jos ratkaisuun ei ole päästy.
Myös Näyttelijäliitto kertoi viime viikolla jättäneensä varoituksen yhden päivän mittaisesta lakosta 5. huhtikuuta neljässä teatterissa.