Teemu Suninen jatkaa neljäntenä – Lappi salamyhkäinen iltapäivän suunnitelmastaan

1:45img
Julkaistu 08.06.2018 13:42

MTV SPORT

Teemu Suninen jatkaa parhaana suomalaiskuskina Sardinian MM-rallissa, kun puolet perjantain ajourakasta on ajettuna.

Videolla tapahtumia torstain testierikoiskokeelta.

Suninen on viiden erikoiskokeen jälkeen neljäntenä 22,9 sekunnin päässä kisaa johtavasta Andreas Mikkelsenistä. Kakkossija on alle kymmenen sekunnin päässä suomalaisesta. Seuraavaksi autokunnat suuntaavat päivähuoltoon.

- Aamupäivä on sujunut hyvin. Minun täytyy parantaa ajamistani hitaissa paikoissa. En tiedä mitä muutoksia autoon täytyy huollossa tehdä, mutta jotain täytyisi keksiä, Suninen totesi wrc.comille.

Mikkelsen on päässyt ajamaan ilman suurempia ongelmia. Hän on repinyt päivän aikana 14 sekunnin eron toisena olevaan MM-kärki Thierry Neuvilleen. Viron Ott Tänak on jälleen parhaana Toyota-kuskina kolmantena 2,4 sekunnin päässä Neuvillestä.

Suomalaisten Toyota-kuskien Jari-Matti Latvalan ja Esapekka Lapin osalta perjantain aamupäivä sujui haasteelisissa merkeissä, vaikka suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Kisassa kuudentena olevalla Latvalalla on ollut perjantain aamupätkillä pieniä haasteita ajorytmin löytymisen kanssa, mutta edelliskisojen suurilta ongelmilta hän on välttynyt.

- Tänään ei ole ollut mitään hyötyä ajovuorosta. Melkein on parempi ajaa ensimmäisenä, Latvala harmitteli paikoittain mutaisia olosuhteita.

Lappi koki toisella erikoiskokeella rengasrikon. Sen seurauksena hän joutui ottamaan käyttöön ainoan vararenkaansa – ja varomaan uusia rengasrikkoja. Lapin varovaisuus näkyy tuloslistalla, sillä hän on nyt kymmenentenä 41,3 sekuntia kärkeä perässä.

Kysyttäessä aikooko Lappi ottaa iltapäivän lenkille kaksi vararengasta, ei suomalainen ainakaan heti ollut paljastamassa suunnitelmiaan.

- Mahdollisesti otan kaksi vararengasta, Lappi vinkkasi.

Päivän neljän erikoiskoeen reitti ajetaan toistamiseen kello 16 alkaen. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Sardinian MM-rallin tilanne EK5/20:n jälkeen:

 1. Andreas Mikkelsen  Hyundai  48.31,0
 2. Thierry Neuville   Hyundai    +14,0
 3. Ott Tänak          Toyota     +16,4
 4. Teemu Suninen      Ford       +22,9
 5. Sebastien Ogier    Ford       +23,0
 6. Jari-Matti Latvala Toyota     +26,0
 7. Mads Östberg       Citroen    +28,6
 8. Hayden Paddon      Hyundai    +36,4
 9. Craig Breen        Citroen    +39,0
​​​​​​​10. Esapekka Lappi     Toyota     +41,3

Kilpailun erikoiskokeet:

Torstai 7.6.
19.00 EK1: Ittiri Arena Show (2,00 km)

Perjantai 8.6.
09.33 EK2: Tula 1 (22,12 km)
10.49 EK3: Castelsardo 1 (14,37 km)
11.38 EK4: Tergu - Osilo 1 (14,14 km)
12.48 EK5: Monte Baranta 1 (11,46 km)
13.43 Huoltotauko
16.01 EK6: Tula 2 (22,12 km)
17.17 EK7: Castelsardo 2 (14,37 km)
18.06 EK8: Tergu - Osilo 2 (14,14 km)
19.25 EK9: Monte Baranta 2 (11,46 km)

Lauantai 9.6.
09.38 EK10: Coiluna - Loelle 1 (14,95 km)
10.32 EK11: Monti di Alà 1 (28,52 km)
11.11 EK12: Monte Lerno 1 (28,89 km)
14.02 Huoltotauko
15.10 EK13: Citta di Ittiri - Coros (1,42 km)
17.08 EK14: Coiluna - Loelle 2 (14,95 km)
18.02 EK15: Monti di Alà 2 (28,52 km)
18.41 EK16: Monte Lerno 2 (28,89 km)

Sunnuntai 10.6.
09.45 EK17: Cala Flumini 1 (14,06 km)
10.38 EK18: Sassari - Argentiera 1 (6,96 km)
12.12 EK19: Cala Flumini 2 (14,06 km)
13.18 EK20: Sassari - Argentiera 2 (6,96 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli