Teemu Suniselle jälleen raju pettymys - "Kai siihen v*tutukseen olisi kuollut jo, jos näin voisi käydä"

Teemu Suninen Meksiko
Teemu Suninen kilpailu päättyi myös Meksikon MM-rallissa keskeytykseen.
Julkaistu 09.03.2019 09:21

Aki Hietavala / MTV URHEILU

M-Sport Fordin suomalaiskuski Teemu Sunisen alkukausi on alkanut synkästi. Jokelalainen on ajanut ulos kauden kaikissa kolmessa ensimmäisessä rallissa.

Tuorein keskeytys tapahtui Meksikon MM-rallin klassikkoerikoiskokeella, yli 30 kilometriä pitkällä El Chocolaten pätkällä paikallista aikaa perjantaiaamuna.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala kävi keskeytyksensä läpi – "Huonoa tuuria, että järjestäjä sähläsi ajan kanssa"

Suninen teloi ulosajossa autonsa niin pahaan kuntoon, ettei kisan jatkaminen ole mahdollista Ralli2-säännön turvin.

– Tien reunassa oli kivi, johon osuttiin. Pyörä irtosi ja siitä kallion päälle. Nuotissa se ei näyttänyt pahalta. Oma virhe se oli, kun siihen ajoin, Suninen totesi MTV Urheilulle.

– Se tapahtui aika suoralla tiellä ja vauhtia oli paljon. Kun etupyörä lähtee siinä vauhdissa, niin ei ole paljoa tehtävissä, vaan oltiin ihan matkustajia. Onneksi ei käynyt kuskille eikä kartturille mitään, Suninen jatkoi.

LUE MYÖS: Ainoana suomalaisena kaikilta perjantain erikoiskokeilta selvinnyt Esapekka Lappi tunnusti karun tosiasian: "Ei ole hirveästi asiaa eteenpäin"

Pettymys paistoi vielä nuoren suomalaiskuljettajan kasvoilta monta tuntia tapahtuneen jälkeen.

– Kai siihen vitutukseen olisi kuollut jo, jos näin voisi käydä. Vitutti kyllä aika paljon. Mietin siinä, että kyllä ralli koittelee nyt aika kovasti. Ei kuitenkaan auta luovuttaa. Nämä asiat kasvattavat minua, Suninen puhisi.

– Kaikki pohjapanssarit ja muut etupään osat repeytyivät irti. Myös moottoriin taisi tulla osumaa, Suninen totesi viitaten auton korjaamisen olleen mahdoton tehtävä määräajassa.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli