Uuden elämänkerran julkaiseminen on herättänyt taas yleisön kiinnostuksen Millariikka Rytkösen palkkiota kohtaan. Tehyn puheenjohtaja heittää pallon muille.
Eilen julkaistu elämänkerta Täysin auki nosti jälleen Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen palkkion julkiseen keskusteluun. Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillutta Rytköstä huvittaa ihmisten kiinnostus hänen palkkansa kohtaan. Rytkösen mukaan hän on ollut ensimmäinen suomalainen liittopuheenjohtaja, joka on avoimesta verkossa avannut oman palkkionsa.
– Kun minut valittiin Tehyn puheenjohtajaksi, pyysin samantien meidän viestintäämme, että laittakaa palkkioni sinne nettisivuille, koska jäsenet sen maksaa, Rytkönen selittää.
Rytkösen mielestä on erikoista, että hänen palkkionsa tuntuu kiinnostavan kaikkia muita paitsi Tehyn jäseniä. Muita liittopomoja hän kannustaa kuitenkin samanlaiseen avoimuuteen.
– Haaste muuten muillekin liittopomoille, että sinne vaan.
Rytkönen avasi harvinaisessa television henkilöhaastattelussa myös suhdettaan painoonsa.
– Et pääse kasvamaan edes aikuiseksi ennen kuin sinulta rikotaan ruokasuhde, Rytkönen kuvailee lapsuutensa laihdutuskokemuksia.
Koko Millariikka Rytkösen haastattelu ja vastaus muun muassa siihen, miksi hän rakastaa Popedaa, on nähtävissä jutun alussa olevalta videolta.