Yhdysvaltalaiset teinipojat kertovat, että heitä rangaistiin koulussa heidän hiustyylinsä takia, sillä heidän tukkansa ei ollut koulun pukeutumiskoodin mukainen. Asiasta kertoo muun muassa Yahoo Lifestyle -sivusto.
Kaksi teksasilaispoikaa ja heidän vanhempansa ovat ajautuneet riitaan koulun kanssa, koska koulun mukaan poikien hiustyyli oli koulun ohjeistuksen vastainen.
Teksasilainen KETK-sivusto kertoo, että AJ Hardy ja Cade Christensen saivat rangaistuksen siksi, että heidän hiustyylinsä ei noudattanut Van Independent School District -koulupiirin poikien hiuksille laatimia linjauksia.
Suorittaneet rangaistustaan viikon ajan
Poikien rangaistus oli nimeltään "in-school suspension". He joutuivat pihalle tunneilta, mutta joutuivat kuitenkin suoriutumaan tehtävistään. Kyseessä ei siis ole erottaminen koulusta, vaan tehtävät tehdään erillisessä tilassa valvojan läsnäollessa. KTEK-sivuston mukaan pojat on lähetetty suorittamaan rangaistustaan joka päivä viikon ajan.
– He antoivat hänelle rangaistuksen eivätkä kertoneet siitä minulle tai kenellekään toiselle, kertoo Mark Hardy, AJ:n isä.
AJ:n äitipuoli Marie Hardy kokee, että rangaistuksen takia pojat jäävät paitsi opetuksesta.
– Heillä on tukihenkilö, mutta he eivät pääse kysymään opettajalta mitään, hän valittaa.
Poikien hiustyylille litanja sääntöjä
Mark kertoo, että he muotoilivat pojan tukkaa uudelleen, mutta se ei siltikään kelvannut.
Van High School -koulun ohjeiden mukaan tukan tulee siisti, hyvin kammattu eikä kohtuuttoman pitkä. Hiukset eivät saa ulottua yli kulmakarvojen, korvanipukoiden tai kauluksen. Koulussa ei myöskään sallita irokeesia, joka on yli 2,5 senttiä korkea. Kiellettyjen listalle kuuluvat myös poninhännät, hiusnauhat ynnä muut vastaavat hiustuotteet. Koulun hallinnolla on oikeus päättää, millainen tukka on liikaa.
Millaiset olivat poikien hiustyylit? Katso videolta:
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue lisää: Tyttö ajoi hiuksensa syöpäkampanjan vuoksi – koulutoverit haukkuivat rumaksi: "Häntä kiusattiin todella pahasti"
"Epäreilut säännöt"
Cade ei ole samaa mieltä säännöistä. Hänen mielestään ne ovat epäreiluja.
– Jos tytöllä on lyhyt hame, hän voi mennä kotiin vaihtamaan sen. Mutta jos minä leikkaan tukkani, joudun pitämään sen tällaisena sekä koulussa että kotona, hän kertoo.
Yahoo Lifestyle ei tavoittanut koulun henkilökuntaa kommentoimaan tapausta, mutta Markin mukaan lukion rehtori ei aio joustaa koulun periaatteissa.
Mark kertoo, että he aikovat protestoida asiasta ja levittää tietoa tapahtuneesta.