Teinit pilailivat väärän miehen kustannuksella – suisti kolme autoillutta nuorta viikatemiehen syliin: ”He pelkäsivät kuollakseen”

shutterstock_134659892
Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 22.01.2020 12:46

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Autoilevat amerikkalaispojat suututtivat väärän miehen, jonka uskotaan suistaneen autollaan teinit tieltä. Onnettomuudessa kuoli kolme 16-vuotiasta poikaa, kertoo muiden muassa NBC Los Angeles.

Kaliforniassa Temescal Valleyssä on viime päivät surtu kolmen teinipojan kohtaloa. Nuoret kuolivat törmättyään autolla puuhun. Onnettomuudesta syytetään 42-vuotiasta miestä, jonka uskotaan jahdanneen nuorisoporukkaa omalla autollaan.

Rattiraivo ja mahdollisesti myös ylinopeus johtivat kolmen 16-vuotiaan nuoren elämän liian varhaiseen päättymiseen.

Pilailu päättyi kuolonkolariin

Kaikki alkoi, kun kuusi nuorta pilailivat ihmisten kustannuksella ”ding-dong-pois” -kepposella. Siinä tarkoituksena on rimputtaa ovikelloa ja sitten nopeasti ajaa pois paikalta.

Onnettomuudessa kuolleen Drake Ruizin äidin mukaan teinien tarkoitus oli jekuttaa ikätoveriaan, mutta oven avasikin 42-vuotias Anurag Chandra, joka ei katsonut pilaa hyvällä. Hän lähti jahtaamaan nuoria omalla autollaan.

– He pelkäsivät kuollakseen ja yrittivät päästä pakoon lukuisia kertoja. Hän (Chandra) puski heitä ja junttasi heidät tieltä, Debbie Ruiz sanoo NBC Los Angeles -uutissivuston mukaan.

Kuutta nuorta kuljettanut auto suistui tieltä ja törmäsi päin puuta. Kyydissä olleet kolme 16-vuotiasta – Drake Ruiz, Daniel Hawkins ja Jacob Ivascu – kuolivat. 18-vuotias kuski ja kaksi 13-vuotiasta matkustajaa selvisivät vammoilla. Vielä ei tiedetä, käyttivätkö teinit turvavyötä.

Lue myös: Viimeiset jäähyväiset: sydäntä särkevässä kuvassa teinityttö halaa poikaystäväänsä ennen kuin tämän hengityslaitteet sammutetaan

Mies poistui onnettomuuspaikalta

Anurag Chandra pidätettiin vain tunteja tapahtuman jälkeen epäiltynä murhasta. Viranomaiset tutkivat väitteitä, joiden mukaan mies iski autollaan teini-ikäisten kulkuneuvoon lukuisia kertoja. Miehen auton puskurissa oli selkeitä vaurioita. Chandran epäillään poistuneen onnettomuuspaikalta, kun nuoret olivat suistuneet tieltä.

CBS Los Angeles kertoo, että Chandra on jo aiemmin syyllistynyt perheväkivaltaan.

Lue myös: Äiti jakoi karmivat kuvat teinistään varoittaakseen nuorten juomisesta: ”Hän lähes kuoli”

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: NBC Los AngelesCBS Los Angeles, Fox 2 Detroit

Tuoreimmat aiheesta

Tapaturmat