Teinityttö pelasti koiransa työntämällä karhun aidalta – uhkarohkea teko tallentui hurjalle videolle: "En ehtinyt juuri ajatella"

1:50img
Videolla valvontakameran materiaali hurjasta tilanteesta.
Julkaistu 02.06.2021 12:45
Toimittajan kuva
Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Ihmiset tekevät hulluja tekoja lemmikkiensä puolesta.

Kalifornialainen Hailey Morinico koki menneenä viikonloppuna kauhunhetkiä, kun yllättäen tämän perheen takapihan aidalle ilmestyi ihka elävä karhuperhe. Vaaralliseksi tilanteesta teki sen, että karhulla oli mukanaan kaksi sen suojelemaa karhunpentua ja takapihalla oli ulkoilemassa Haileyn perheen kolme koiraa.

Koirat luonnollisesti pelästyivät reviirille tunkeutunutta villieläintä ja puolustautuivat haukkumalla hurjasti. Takapihan aidan päällä tasapainotteleva emokarhu puolestaan puolusti pesuettaan uhkaavassa tilanteessa.

Puolustautuessaan karhu sai otteen yhdestä perheen pienikokoisesta koirasta. Tilanteesta uutisoivat muun muassa Fox News ja CNN.

Lue myös: Valokuvaaja nappasi hurjan kuvan – kalamiesten takana jotain karmaisevaa: "He olivat tietämättömiä"

"Sillä hetkellä en ehtinyt juuri ajatella mitään"

Takapihan tallentavan turvakameran materiaalista voi nähdä, kuinka uhkarohkeasti Hailey syöksyy puolustamaan lemmikkejään hurjassa tilanteessa. Videolla paniikissa oleva Hailey kirjaimellisesti työntää karhun paljailla käsillään pois aidalta. Uskomatonta teossa on se, että Hailey on vasta 17-vuotias teini.

– Sillä hetkellä en ehtinyt juuri ajatella mitään. Juoksin karhun luo ja ensimmäinen asia, jonka tajusin tehdä, oli työntää se pois aidalta, jotta se päästäisi irti koirastani, Hailey muistelee hurjaa tilannetta CNN:lle.

Katso hurja tilanne yllä olevalta videolta!

Lue myös: Mies veteli sikeitä takapihallaan, kun hellä kosketus herätti – veret seisauttava hetki tallentui turvakameraan: "Matt vähän säikähti"

”Meillä olisi voinut olla hyvin erilainen uutinen kerrottavana”

Valvontakameran videomateriaali julkaistiin alun perin TikTokissa. Siellä älyttömäksi hitiksi noussutta videota on katsottu jo lähes 70 miljoonaa kertaa.

Videolla voi kuulla Haileyn vanhempien kauhunsekaiset huudot.

– On hirvittävää nähdä oman tyttären lähestyvän valtavaa karhua. Se olisi voinut iskeä häntä kasvoihin ja meillä olisi ollut hyvin erilainen uutinen kerrottavana tänään, Haileyn äiti kertoo CNN:lle.

Asiantuntijoiden mukaan karhu yritti vain puolustaa poikasiaan.

Haileyn mukaan koirat selvisivät tilanteesta ilman suurempia vammoja. Hän itsekin selvisi pelkällä sijoiltaan menneellä sormella.

– Älkää työntäkö karhuja. Älkää menkö edes niiden lähelle, Hailey toteaa lopuksi ja kiittää onneaan, ettei tilanteessa käynyt pahemmin.

Lue myös: Murina paljasti karmean tilanteen – amerikkalaismies joutui lyömään karhua kuonoon: "Kuolisin koirani vuoksi"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit

Lähteet: Fox News, CNN ja TikTok

Tuoreimmat aiheesta

Karhut