Järjestyksessään 63. Bilderberg-kokouksessa käydään läpi maailmaa puhuttavista asioista. Kokous alkaa torstaina Itävallassa.
Bilderbergin virallisilla sivuilla listataan 15 pääaihetta torstaista sunnuntaihin kestävän kokouksen asialistasta.
Asialistan mukaan erityisesti turvallisuusasiat näyttäisivät olevan kokouksessa tänä vuonna tapetilla. Myös useat yksittäiset maat saavat oman osuutensa viikonloppuna.
Näistä asioista Bilderberg-kokouksessa keskustellaan.
- Kemiallisten aseiden uhka
- Nato
- Tekoäly
- Kyberturvallisuus
- Ajankohtaiset talousasiat
- Euroopan strategia
- Globalisaatio
- Lähi-itä
- Terrorismi
- Yhdysvaltojen vaalit
- Venäjä
- Kreikka
- Iran
- Iso-Britannia
- Yhdysvallat
Lähde: Bilderberg
Kokoukseen osallistuva valtiovarainministeri Alexander Stubb toteaa, että keskustelujen perusteella saa hyvin tilannekuvan maailman taloudesta, maailmanpolitiikasta ja turvallisuustilanteesta.
– Asialistalla on kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Käytännössä se tarkoittaa Euroopan taloustilannetta, terrorismiuhkaa, Venäjää, maailmanpolitiikkaa ylipäätään, euron kehitystä ja Kreikkaa. Siellä käsitellään kansainvälisiä asioita aamusta iltaan kahden-kolmen vuorokauden ajan, Stubb sanoo.
Toinen suomalaisista kokousedustajista, Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen on keskusteluaiheiden suhteen niukempisanainen.
– Ne teemat ovat nähtävillä Bilderbergin nettisivuilla, käy sieltä katsomassa. Siellä on ne kaikki otsakkeet, joista keskustellaan.
Vaikka Apunen on mukana tänä vuonna viidettä kertaa, hän ei suostu kertomaan tarkemmin odotuksistaan tämän vuoden kokouksen keskusteluista.
– Minun on hirveän vaikea kommentoida keskustelua, jota ei ole vielä käyty.