Telia Finland kommentoi muutosneuvotteluja: "Tulee kivulias matka"

LK Telian myymälä Triplassa
Lehtikuva
Julkaistu 04.09.2024 17:52
Toimittajan kuva

Joonas Turunen

joonas.turunen@mtv.fi

Telia kertoi keskiviikkona aloittavansa koko konsernin laajuiset muutosneuvottelut, jotka voivat Suomessa johtaa 500 työtehtävän loppumiseen. Suomessa säästöjä haetaan päällekkäisyyksiä poistamalla.

Teleoperaattori Teliassa alkoi keskiviikkona muutoksen aika. Suomessa Telialla on yhteensä 4000 työntekijää, joista 500:n tehtävät voivat päättyä.

– Kun puhutaan tämän kokoluokan vähennyksistä, on ihan selvää että se vaikeaa ja tulee kivulias matka. Mutta se on meillä tiukassa fokuksessa ja meillä on hyvä suunnitelma, jota käydään nyt henkilöstön edustajien kanssa läpi, sanoo Telia Finlandin toimitusjohtaja Heli Partanen.

Laajemmin muutosneuvottelujen tavoitteena on päällekkäisyyksien purkaminen ja vastuun siirtäminen pääkonttorilta takaisin maayhtiöille.

– Me olemme toimineet aikaisemmin aika keskitetyssä mallissa eli meillä on todella paljon esimerkiksi tuote, it- ja analytiikkatekemistä keskitetty konsernitasoisiin toimintoihin. Nyt niitä palautetaan maaorganisaatioihin, joissa me pystymme organisoitumaan lähemmäksi asiakkaiden tarpeita, Partanen toteaa.

Analyytikko: Säästöjen mittaluokka kertoo, että muutoksia on lykätty liian kauan

Telia toimii Suomen, Ruotsin ja Norjan ohella Baltiassa. Tavoiteltujen säästöjen mittaluokka on valtava, 2,6 miljardia kruunua eli noin 220 miljoonaa euroa. Kaikkiaan konsernin 18 000 työntekijästä oltaisiin vähentämässä 3000.

Telian muutosneuvottelut ovat odotettua suuremmat, sanoo osakeanalyysejä tekevän Inderesin analyytikko Joni Grönqvist.

– Kuvastaa mielestäni sitä, että yhtiössä ei olla aikaisemmin uskallettu ottaa kovempia toimenpiteitä. Tämä on useamman vuoden kumulatiivinen säästö, mitä nyt lähdetään tekemään, Grönqvist toteaa.

Viime vuosina Telia on pystynyt tekemään liikevaihtoa, mutta kannattavuudessa se on jäänyt jälkeen kilpailija Elisasta. Analyytikot odottavat erityisesti, mitä yhtiö kertoo uudesta strategiastaan sijoittajille syyskuun lopun tapaamisessa. Telian omistamaa MTV:tä muutosneuvottelut eivät koske.

Lue lisää aiheesta: Telia aloittaa suuret muutosneuvottelut – potkut uhkaavat jopa 500 ihmistä

Tuoreimmat aiheesta

Talous