Tenkanen jatkaa kolmantena EM-vesillä

Tuula Tenkanen (3)
Tuula Tenkanen (arkistokuva).Handout
Julkaistu 22.07.2015 22:27

MTV SPORT-STT

Purjehtija Tuula Tenkanen jatkaa mitalivauhdissa laser-luokkien EM-kilpailuissa Tanskan Århusissa. Tenkanen on edelleen kolmantena Laser radial -luokassa ennen kahta viimeistä kisapäivää.

Keskiviikkona Tenkanen oli avauslähdössä kahdeksas ja toisessa lähdössä 23:s. Päivän huonompaa sijoitusta ei oteta huomioon tuloksissa.

Purjehtijoilla oli keskiviikkona pitkä päivä, sillä kultafinaalien toinen lähtö käytiin vasta illalla. Lähtöjen välillä urheilijat odottivat rannassa tuulta noin neljä tuntia.

- Tänään oli vaikea päivä. Toisessa lähdössä on vielä protesti lautakuntaa vastaan, joten saattaa olla, että koko lähtö mitätöidään, Tenkanen kertoi tiedotteessa.

Jos lähtö mitätöidään, nousee Tenkanen kokonaistuloksissa toiseksi.

Toinen suomalainen Laser radial -purjehtija Monika Mikkola ylsi sijoille 14. ja kaksi. Hän on kokonaistuloksissa 27:s.

Kaarle Tapper on Laser Standardissa yhteistuloksissa sijalla 35.  

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu