Teollisuusliitto voi tukea Paperiliittoa työmarkkinaneuvotteluissa

Riku Aalto huhtikuussa 2016.
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto valittiin Teollisuusliiton puheenjohtajaksi noin viikko sitten.Lehtikuva
Julkaistu 26.05.2017 19:24

MTV UUTISET - STT

Uusi Teollisuusliitto on valmis tukemaan Paperiliittoa syksyn työmarkkinaneuvotteluissa, jos Paperiliitto apua tarvitsee tai sitä pyytää, sanoo Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto Talouselämän haastattelussa.

Työmarkkinaneuvotteluja käydään syksyllä liittojen kesken, eli keskusjärjestöt eivät ole sopimuksia tekemässä.

Metalliliitto, Puuliitto ja TEAM ovat yhdistymässä uudeksi Teollisuusliitoksi, joka aloittaa täysimääräisen toimintansa ensi vuoden alussa.

Syksyn liittokierrokselle kaikki kolme liittoa menevät vielä erillisinä liittoina, mutta neuvotteluissa haetaan tiivistä yhteistyötä.

Paperiteollisuuden työehtosopimus on päättymässä syyskuun lopussa. Teollisuusliittoakin koskevat Teknologiateollisuuden sopimukset sen sijaan päättyvät Talouselämän mukaan vasta myöhemmin.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa