Terve 12-vuotias Juliet "kuoli" kahdeksi minuutiksi – lääkäri: "Covid-19 voi infektoida sydämen"

0:58img
Videolla listataan koronaviruksen tyypillisimmät oireet.
Julkaistu 09.05.2020 10:01
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

12-vuotias aiemmin terve tyttö oli vähällä kuolla koronaviruksen aiheuttaman sydänkohtauksen takia. Kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti.

Louisianalainen Juliet Daly, 12, oli kuolla koronaviruksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. 

– Kuolin kahdeksi minuutiksi, Juliet kertoi Good Morning America -sivustolle kolme viikkoa myöhemmin, huhtikuun lopulla.

LUE MYÖS: Osa koronasta selvinneistä voi kärsiä pysyvistä keuhkovaurioista – nämä ovat riskiryhmät

Sydän pysähtyi yllättäen

6. huhtikuuta Juliet oli viety hoitoon Covingtonissa sijaitsevaan sairaalaan muun muassa sydänongelmien takia. Hänet siirrettiin ilmateitse New Orleansissa sijaitsevan Ochsner Medical Center -sairaalan teho-osastolle sydämen vajaatoiminnan takia. Ennen sairaalaan joutumista tyttö oli äitinsä Jenniferin mukaan ollut täysin terve.

Jennifer kertoi haastattelussa, että Julietin sydän pysähtyi, kun lääkärit olivat laittamassa hengittämistä varten tarkoitettua putkea hänen kurkkuunsa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Heidän piti elvyttää häntä kaksi minuuttia. Tuona aikana maailmani romahti. 

LUE MYÖS: Koronavirukseen sairastunut Megan synnytti ollessaan hengityskoneessa – lääkärit joutuivat turvautumaan "viimeiseen mahdollisuuteen"

Pääsi myöhemmin kotiin toipumaan

Juliet oli neljä päivää hengityskoneessa. Loppujen lopuksi kaikki päättyi onnellisesti, ja 15. huhtikuuta Juliet pääsi kotiin toipumaan.

– Julietin vointi on hyvin heikko, mutta hänen odotetaan toipuvan kokonaan, kirjoitti Jennifer päivä sen jälkeen, kun tytär oli päässyt kotiin.

– Olemme niin kiitollisia nopeasta diagnoosista ja hoidosta, jota saimme St. Tammannyn sairaalassa. Olemme äärettömän kiitollisia siitä, että he pelastivat hänen henkensä. 

Koronavirus oli aiheuttanut tulehduksen

Julietia hoitanut lääkäri oli myös Good Morning American haastateltavana. Hän kertoi, että tytön harvinainen sydänvaiva johtui tulehduksesta, jonka koronavirus oli aiheuttanut.

– Covid-19 voi infektoida sydämen ja aiheuttaa sen, että sydämen solut alkavat käytännössä kuolla, lääkäri selitti.

Ei tyypillisiä oireita

Ennen kuin Julietilla oli todettu koronavirus, hän oli kärsinyt kovista vatsakivuista. Jennifer kertoo, että tytöllä ei ollut ollut koronaviruksen tyypillisiä oireita, kuten kuumetta, kuivaa yskää tai hengenahdistusta. 

– Vatsaani sattui koko ajan. En halunnut liikkua, en halunnut elää. Halusin tämän kaiken loppuvan, Juliet kertoi.

Jenniferin mukaan oli vähällä, että he eivät olisi tajunneet tytön sairastavan koronavirusta

– Jos emme olisi menneet sairaalaan ajoissa, en usko, että tässä olisi käynyt hyvin, Jennifer totesi.

Äiti edelleen huolissaan

Huoli Julietin terveydestä vaivaa äitiä edelleen. Hän käy joka yö tarkistamassa tytön pulssin, kun tämä nukkuu. 

– Käymme läpi vaikeita aikoja, jotkut vaikeampia kuin toiset, mutta kuten Juliet, myös me toivumme.

LUE MYÖS: Animaatio voi aiheuttaa "ikuisia painajaisia" – näin virus leviää lentokoneessa: "En matkusta enää koskaan"

LUE MYÖS: Vankilatuomiota kärsinyt nainen synnytti lapsen Yhdysvalloissa – kuoli kuukautta myöhemmin koronavirukseen

Lähteet: Nypost.com, Goodmorningamerica.com

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus