The Beatlesin "löytäjä" ja ensimmäinen manageri on kuollut

The Beatles
Apple Corps Ltd.
Julkaistu 31.12.2016 11:05

MTV VIIHDE-STT

Allan Williams työskenteli The Beatlesin managerina vuosina 1960–1961.

The Beatles -yhtyeen löytäjänä pidetty Allan Williams on kuollut 86-vuotiaana, uutisoivat muun muassa yleisradioyhtiö BBC ja uutiskanava CNN. Williamsin kuolemasta kertoi hänen perustamansa Jacaranda Club Facebook-sivullaan. Williams oli Beatlesien ensimmäinen manageri ja työskenteli yhtyeen kanssa 1960–1961.

Liverpooliin perustetusta Jacarandasta tuli BBC:n mukaan suosittu nuorten muusikkojen kohtaamispaikka. Paul McCartney, John Lennon ja Lennonin opiskelutoveri Stuart Sutcliffe kuuluivat klubin asiakkaisiin ja kysyivät, voisivatko esiintyä klubilla. Williamsin kerrotaan hyväksyneen tarjouksen sillä ehdolla, että nuorukaiset osallistuvat ensin paikan koristeluun. Williams auttoi nuorukaisia saamaan myös muita keikkoja ja kuljetti heidät itse Saksan Hampuriin esiintymään.

Vuonna 1961 Williamsin ja yhtyeen tiet erosivat, ja sittemmin yhtye teki sopimuksen Brian Epsteinin kanssa. Tuolloin Sutcliffe ei enää ollut mukana vaan yhtyeeseen kuuluivat McCartneyn ja Lennonin ohella George Harrison ja Pete Best. Kun Best sai potkut, rumpaliksi tuli Ringo Starr.

Williams on myöhemmin muistellut aikojaan The Beatlesin kanssa hyviksi ja jännittäviksi.

– Olen aina ollut ylpeä yhtyeestä ja ylpeä ja iloinen siitä, että olen ollut pieni ratas maailman kuuluisimman ryhmän pyörässä, BBC siteeraa.

Tuoreimmat aiheesta

The Beatles