The Times: Briteillä ei ole vieläkään Brexit-suunnitelmaa

Britannian EU-äänestys Brexit
Britannialaislehdet kertoivat kesäkuun 24. päivä, että maa aikoo kansanäänestyksen tuloksen perusteella jättää EU:n.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 15.11.2016 11:48

MTV UUTISET

Britannian hallituksella ei ole vieläkään suunnitelmaa Euroopan unionista lähtemiseksi, selviää sanomalehti The Timesille vuotaneesta muistiosta.

Lehden julkaiseman muistion mukaan voi kestää vielä puoli vuotta, ennen kuin maassa saadaan sovittua suuntaviivat brexitin toteuttamiselle.  

Muistion mukaan valtion virkamiehet kamppailevat tällä hetkellä yli 500:n brexitiin liittyvän projektin parissa. Työkuorman käsittelyyn saatetaan tarvita jopa 30 000 työntekijää lisää.  

Pääministeri Theresa May on kiistänyt väitteet. Hänen mukaansa kyseessä ei ole hallituksen tilaama raportti.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat