Therese Johaug lausui pelottavaa tekstiä – ruotsalaistähti sai vastauksensa

16.1.1039215151
Therese Johaug (vasemmalla) tarjosi vastauksen Frida Karlssonin ja monien muiden mielessään pyörittelemään kysymykseen.IMAGO/Eibner/ All Over Press
Julkaistu 30.09.2024 19:41
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Therese Johaug palaa tulevana talvena kilpaladuille kahden vuoden tauolta. Johaugin norjalaiselle VG:lle antamat kommentit kielivät siitä, että muilla tulee pitämään taas kiirettä.

Johaugin, 36, päätavoite tulevalla kaudella siintää Trondheimissä helmi-maaliskuussa järjestettävien koti-MM-kisojen 50 kilometrillä. Kotikisojen jälkeen Johaugin ura on hänen omien sanojensa mukaan lopullisesti ohi.

Kun maailmancupin alkuun on aikaa noin kaksi kuukautta, monet miettivät, minkälaisessa kunnossa nelinkertainen olympiavoittaja, 14-kertainen maailmanmestari ja kolminertainen maailmancupin kokonaisvoittaja ladulle palaa.

Tämän kysymyksen esitti pari viikkoa sitten myös ruotsalaistähti Frida Karlsson, ja nyt on saatu myös vastauksia.

– Olen ylpeä. Elokuussa tuli sata harjoitustuntia ensimmäistä kertaa sitten joulukuun 2021.

Johaugin mukaan on vaikea arvioida, miten harjoituspohja suhteutuu muihin, mutta suunta on kuulemma oikea.

– Harjoitustunteja piti olla elokuussa 90, mutta niitä tuli enemmän. Se oli tärkeää, koska jos loukkaannun tai sairastun, tie takaisin on paljon pidempi sellaiselle keholle, joka ei aiemmin ole harjoitellut paljoa. Kyse on valmistautumisesta siihen, että jotain tapahtuu.

Tammi-huhtikuussa Johaug arvioi harjoitelleensa noin 60 tuntia kuukaudessa. Touko-kesäkuussa tunteja tuli 70–80. Tuolloin hän ei vielä ollut vahvistanut paluuaikeitaan.

– Testit, joita olen tehnyt hiihtämällä ja matolla, ovat parhaita sitten vuosien 2021 ja 2022. En ole ihan vielä parhaimmillani. Mutta en ole kaukana.

Vuosina 2021–2022 Johaug putsasi pöydän sekä MM-kisojen että olympialaisten henkilökohtaisilla normaalimatkoilla.

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n asiantuntija Torgei Björnin mukaan Johaugin harjoitusmäärät osoittavat tämän olevan tosissaan.

– Sata tuntia on enemmän kuin hän suunnitteli. Se on paljon.

– On syytä uskoa, että hän saavuttaa sen korkeimman tason, jonka hän on saavuttanut aiemminkin. Hänen on kuitenkin saatava joitain kisoja alle ennen kuin hän pääsee sinne. Jopa Therese tarvitsee sitä.

Pikkuveli Karstein Johaug vetelee hänkin hieman suitsista.

– On yksi asia suoriutua hyvin harjoituksissa. Hiihtäminen paikasta a paikkaan b on paljon muutakin.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto