Oikeuskansleri on antanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) huomautuksen lainvastaisesta menettelystä tietopyyntöön vastaamisessa.
Lisäksi oikeuskansleri kiinnitti THL:n huomiota avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen ohjeiden ja suositusten valmistelussa sekä huolellisuuteen tietopohjan dokumentoimisessa ja avaamisessa jatkossa.
Oikeuskansleri antoi asiassa ratkaisun eilen.
Kantelussa oli kyse THL:n laatimasta koronaohjeistuksesta.
Kantelija katsoi, että THL:n kotisivuilla olevan koronaviruksen leviämistä koskevan riskiarviointitaulukon valmistelua ei ollut tehty avoimesti eikä sen pohjana käytettyjä asiakirjoja ja tietoja ollut julkaistu, vaikka kyseisessä taulukossa esitetyn riskiarvioinnin perusteella tehdyillä päätöksillä on merkittäviä vaikutuksia perusoikeuksiin.
Lisäksi kantelija arvosteli THL:ää koronavirusta koskevan riskiarviointitaulukon tietopohjaa koskevan tietopyyntönsä käsittelystä.
THL sanoo oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä muun muassa, ettei taulukko ollut luonteeltaan tieteellinen tutkimus tai tutkimuskatsaus vaan infektiotautien leviämisestä pitkän uran aikana hankittuun kokemukseen ja infektioalan koulutukseen perustuva asiantuntija-arvio.
Valmistelun avoimuus puutteellista
Oikeuskanslerin mukaan riskiarviointitaulukko ei esittämistapansa perusteella ollut perustuslaissa säädetyn lainalaisuusperiaatteen vastainen eikä laitos ylittänyt tartuntatautilaissa tai THL:sta annetussa laissa säädettyä toimivaltaansa laatiessaan taulukkoa.
– Riskiarviointitaulukon valmistelun avoimuus ja dokumentointi käytetyistä tietolähteistä on kuitenkin ollut puutteellista. Kiinnitän THL:n huomiota avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen ohjeiden ja suositusten valmistelussa samoin kuin huolellisuuteen tietopohjan dokumentoimisessa ja avaamisessa jatkossa, oikeuskanslerin ratkaisussa sanotaan.
Oikeuskanslerin mukaan THL:llä kului valituskelpoisen päätöksen kantelijalle toimittamiseen noin kuusi kuukautta.
– Katson THL:n menetelleen tältä osin hyvän hallinnon periaatteiden ja julkisuuslain vastaisesti, oikeuskanslerin ratkaisussa sanotaan.
Näin ollen oikeuskansleri antoi THL:lle huomautuksen.