Hallituksen kaavailemat muutokset yleiseen asumistukeen vaikuttaisivat merkittävästi monien kotitalouksien saamiin tukiin. Arviot käyvät ilmi lakiluonnoksesta, joka lähetettiin lausuntokierrokselle perjantaina.
Työssäkäyvällä ruokakunnalla asumistuki pienenisi keskimäärin 133 euroa kuukaudessa. Opiskelijaruokakunnalla tuki vähenisi keskimäärin 76 euroa ja työttömällä ruokakunnalla 73 euroa kuussa.
Lakiluonnoksessa arvioidaan myös, miten asumistuen muutokset vaikuttaisivat eri perhetyyppeihin. Esimerkiksi kahden vanhemman lapsiperheillä asumistuki vähenisi keskimäärin 140 euroa kuussa. Yksinhuoltajilla tuki pienenisi keskimäärin 111 euroa kuussa.
Toisaalta osa kotitalouksista voi jatkossa saada aiempaa enemmän toimeentulotukea, mikä voi korvata asumistuen pienentymistä.
"Vähentää työvoiman liikkuvuutta"
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Heikki Hiilamo uskoo, että asumistuen leikkauksilla on vaikutuksia työvoiman tarjontaan.
Hänen mukaansa asumistuki on mahdollistanut sen, että pienipalkkaiset työntekijät ovat pystyneet käymään töissä pääkaupunkiseudulla ja asumaan suhteellisen lähellä pääkaupunkiseutua. Lisäksi asumistuen turvin on pystytty muuttamaan taantuvilta alueilta sinne, missä on enemmän työpaikkoja tarjolla.
– Tämä vähentää työvoiman liikkuvuutta, ja joillakin aloilla varmasti myös lisää työvoimapulaa, Hiilamo sanoo.
Asumistuen uudistuksessa Helsinki on tarkoitus yhdistää samaan kuntaryhmään muun pääkaupunkiseudun kanssa. Muutoksen seurauksena asumistuessa huomioon otettavat asumismenojen enimmäismäärät laskisivat Helsingissä.
– Työvoimapula saattaa pahentua erityisesti Helsingissä, Hiilamo arvioi.
Asumistukeen useita muutoksia
Yleiseen asumistukeen on tulossa useita muutoksia. Esimerkiksi asumistuen korvausprosenttia aiotaan laskea nykyisestä 80 prosentista 70 prosenttiin, ja tukeen vaikuttavista kuukausituloista vähennettävästä 300 euron suojaosasta luovuttaisiin.
Asumistuen perusomavastuu korotettaisiin nykyisestä 42 prosentista 50 prosenttiin, jolloin tulot leikkaisivat tukea aiempaa enemmän.
Lisäksi omistusasuntoon ei voisi enää jatkossa saada asumistukea.
Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan pääosin ensi huhtikuussa.
Yhteisvaikutuksia ei arvioitu
Hiilamo pitää isona puutteena, että lakiluonnoksessa ei ole arvioitu, millaisia yhteisvaikutuksia asumistuen leikkauksilla olisi muiden hallituksen esittämien sosiaaliturvan muutosten kanssa. Hänen mukaansa asumistuen muutosten valmisteluaika on ollut "hirvittävän lyhyt".
– Sen seurauksena tällainen kokonaisarvio on jäänyt uupumaan, Hiilamo sanoo.
Lakiluonnoksessa kerrotaan, että sosiaali- ja terveysministeriö laatii tänä syksynä valmisteltavista sosiaaliturvamuutoksista muistion, jossa kuvataan muutosten yhteisvaikutuksia kotitalouksiin.
Hiilamon mukaan olisi hyvä ottaa huomioon myös laajempi konteksti, kuten kaupunkien ja sosiaalisen asuntotuotannon vuokrien nousu.
– Muun muassa Hekan (Helsingin kaupungin asunnot Oy) vuokrat nousevat todella rajusti, ja myös Ara-vuokrat ovat nousemassa.
Lakiluonnokseen pyydetään lausuntoja nopealla aikataululla, jo 20. syyskuuta mennessä.