Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtajan (THL) mukaan terveydenhuoltoon tarvittaisiin lisää panostuksia. Koronan aiheuttama tautitaakka ei THL:n mukaan tule kokonaan häviämään.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella noin puolet uusista koronatartunnoista on omikronin aiheuttamia, arvioi THL. Varmistuneita omikrontapauksia on Suomessa 83.
Valtaosa EU:n alueella todetuista tapauksista on tähän mennessä ollut oireettomia tai lieviä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, aiheuttaako omikron aiempia muunnoksia lievemmän taudin.
– Alkuperäiset tiedot eteläisestä Afrikasta eivät ole suoraan vertailukelpoisia. Siellä suurin osa väestöstä on hyvin nuorta ja he sairastavat keskimäärin lievän taudin, THL:n johtaja Mika Salminen kertoi tänään sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n infotilaisuudessa.
"Onko terveydenhuoltojärjestelmä valmis?"
Salmisen mukaan omikron ei jää viimeiseksi koronavirusmuunnokseksi, eikä koronan aiheuttama tautitaakka tule kokonaan poistumaan.
– Onko nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä lännessä valmis siihen, että tauti on tullut jäädäkseen? Ei ehkä ihan niin kuormittavava kuin tällä hetkellä, mutta kuitenkin sellaisena, että se vaatisi panostusta. Kyllä meidän mielestä tätä asiaa pitää pohtia.
Salmisen mukaan terveydenhuoltoon tarvitaan pysyvästi lisää resursseja.
– Tautihan ei maailmasta tule katoamaan Ensi syksynä meillä voi taas olla sellainen tilanne, että hengitystieinfektiot lisääntyvät ja osalla väestöstä on korkeampi riski sairastua.
Lue myös: THL:n Salminen: Menee kuukausia, että tiedämme, kuinka tarttuva omikron on ja miten se vaikuttaa koronarokotettujen vastustuskykyyn
Salminen pohtii, kuinka pitkään koronarajoituksia tarvitaan, jos terveydenhuollon resursseja ei saada vahvistettua.
– Onko sitten se keino, millä tätä tautia hallitaan, että joka syksy on luvassa uusia rajoituksia? Se ei ehkä pidemmän päälle kuulosta parhaimmalta mallilta. Mutta tässä on päättäjillä vastuu siitä, miten järjestelmää kehitetään.
– Totta kai tehdään kaikki sen eteen, että tartuntoja torjutaan ja rokotuksia annetaan sitä mukaa, kun niitä on. Silti voi jäädä tilanne, että meillä on jonkin verran tautitaakkaa, joka on enemmän kuin aikaisemmin.
Aiemmin muun muassa HUS on todennut, että terveydenhuollon resursseja tarvitaan pysyvästi lisää koronan aiheuttaman kuormituksen vuoksi.
"Kannattaa vielä olla varovainen"
Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Taneli Puumalainen puolestaan sanoo, että tietoa koronaviruksesta ei vielä ole riittävästi.
– Kyllä pandemia ennemmin tai myöhemmin lähtee pikkuhiljaa lievenemään. Ja ehkä tästä koronasta tulee samanlainen hengitystieinfektio kuin muutkin. Mutta tällä hetkellä tämä on vielä uusi ja aika tuntematon.
– Me emme vielä tiedä, kuinka suuria tai vaikeita epidemia-aaltoja meillä on edessä. Kannattaa olla varovainen ja pyrkiä siihen, että tautitapauksia olisi mahdollisimman vähän ja terveydenhuolto kuormittuisi mahdollisimman vähän.