THL:n Mika Salminen: Koronapandemia on lähestymässä loppuaan – "Olen optimistinen sen suhteen, että tää oli nyt tässä"

7:24img
THL:n Mika Salminen koronapandemiasta: "Olen optimistinen, että tämä oli tässä"
Julkaistu 01.03.2022 20:47
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Mikko Suursalmi

mikko.suursalmi@mtv.fi

Ukrainan sota hiljensi koronauutisoinnin lähes tyystin, mutta onko viruksen eteneminen sodan varjossa myös hidastunut? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kertoi tilanteesta MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan koronan vauhti on hiipunut kahden viime viikon aikana selvästi. Kuluneiden 14 päivän aikana on raportoitu noin 68 000 tartuntaa, mikä on lähes 16 000 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

THL tosin muistuttaa, että raportoitujen tartuntojen määrä ei kuvaa enää todellista tilannetta, koska kaikkia sairastuneita ei testata.

Mika Salminen kertoo, että koronatartuntojen määrä on joka tapauksessa laskenut voimakkaasti paitsi Suomessa myös muualla maailmassa.

– Myös sairaalakuormitus on laskussa monessa maassa. Meillä trendi on tasainen ja ehkä jopa alapäin menevä. Huippu oli jo, Salminen toteaa.

Lue myös: Ravintolarajoitukset päättyvät tänään

"Se voi olla tässä todellakin"

Pandemian ”aktiivinen ensivaihe” on Salmisen mukaan lähestymässä loppuaan.

– Se voi olla tässä todellakin. Ja kun katsotaan kokonaiskuvaa Euroopassakin, kyllähän se siltä näyttää. Saattaa olla, että jonkinlaista takaiskua tulee vielä ennen kesää, mutta itse olen optimistinen sen suhteen, että tää oli nyt tässä.

Mahdolliset takaiskut voivat johtua Salmisen mukaan siitä, että Suomessa on vielä rokottamattomia ja koronan sairastamattomia.

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

– Me olemme olleet kohtuullisen hyviä Suomessa estämään tartuntoja, ja täällä on vielä aika paljonkin ihmisiä, jotka tartuntaa eivät ole saaneet. Siksi tilanne voi vähän kiihtyä. 

Lue myös: 95-vuotias kuningatar Elisabet selätti koronan! Vietti aikaa prinssi Williamin perheen kanssa

Rokotustahti on hidastunut

Rokotuskattavuuden kasvu on hidastunut viime aikoina. Suomalaisista 18 vuotta täyttäneistä 60 % on ottanut kolme rokoteannosta, 86 % kaksi ja 88 % yhden annoksen.

Salminen pitää tulosta hyvänä.

– Suosittelen kuitenkin sitä, että jos on kaksi annosta saanut, käy ottamassa kolmannenkin. Toisaalta nyt, kun aika moni kaksi annosta saanut on saanut myös tartunnan äskettäin ja sairastanut taudin, kolmatta ei kannata ottaa, vaan se kannattaa säästää myöhemmäksi.

Jatkossa koronarokotteet annetaan ehkä samoin kuin influenssarokotukset, kerran tai kaksi kertaa vuodessa. 

– Riskiryhmille ja ikääntyneille tarjotaan lisärokotetta. Tämä on todennäköisin malli. Sen hyödystä, että kaikille ruvettaisiin antamaan neljättä rokotusta, ei ole hirvesti näyttöä. 

Lue myös: Etätyösuositus loppuu: Muista nämä ohjeet palatessasi lähitöihin – "Tärkein keino suojella itseä ja ympärillä olevia"

Maskisuositus saattaa helpottaa pian

Maskeja THL suosittelee edelleen käyttämään julkisissa sisätiloissa ja muutenkin tarpeen vaatiessa. Suositus saattaa kuitenkin olla pian muuttumassa. Ainakin Salminen antaa jo varovaisen luvan höllennykseen.

– THL keskustelee tällä hetkellä siitä, onko tarpeen suositusta ihan entisessä muodossaan pitää vai voitaisiinko siirtyä vähitellen jo siihen, että se on enemmän oman arvioinnin piirissä, haluaako itse suojautua tai haluaako lähipiiriään suojata. Vai katsooko sitten niin, että on rokotusten tai sairastetun taudin kautta niin hyvässä suojassa, että maskin käyttö ei ole tarpeen enää.

Korona tuli jäädäkseen, mutta mitä se tarkoittaa?

Jo pitkään on todettu ja tiedetty, että korona on tullut jäädäkseen. Salmisen mukaan tämä talvi on näyttänyt sen, miltä koronan kanssa tulevaisuudessa eläminen saattaa tarkoittaa.

– Talvella on enemmän tautia, mutta kesällä sen pitäisi häipyä. Olen itse arvioissani sitä mieltä, että tämän talven jälkeen ollaan siinä syklissä, että talvella tauti palaa, mutta ei ollenkaan niin vakavana kuin nyt, koska kaikilla immuniteettia jo on.

Uusia variantteja on tullut Salmisen mukaan tähän mennessä noin puolen vuoden välein, eikä uusiltakaan muunnoksilta todennäköisesti vältytä.

– Niitä varmasti ilmestyy. Tämä virus on ominaisuuksiltaan sellainen, että se muuttuu vähitellen.

"Ehdottomasti pitää lähteä normaalia elämää elämään"

Ravintolat ovat saaneet tästä päivästä palata normaaliin, sillä anniskelun, aukioloajan ja asiakasmäärän rajoittamiset ovat päättyneet. Myös tapahtuma-alan väki ja tavalliset ihmiset odottavat normaalia, vapaata aikaa.

Samoin tekee Salminen.

– Ehdottomasti pitää lähteä normaalia elämää elämään, Salminen päättää. 

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus