Ticketmaster vahvisti tutkivansa yhtiöön kohdistunutta valtavaa tietomurtoa

Lipunmyyntijätiltä on saatettu ryövätä yli 500 miljoonan ihmisen tiedot.

Lipunmyyntijätti Ticketmaster on vahvistanut tutkivansa yhtiöön kohdistunutta valtavaa tietomurtoa.

Hakkeriryhmä on kertonut päässeensä käsiksi 560 miljoonan asiakkaan tietoihin. Australian hallitus ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisi kertoivat jo torstaina tutkivansa hakkeriryhmä Shinyhuntersin väitteitä.

Maanantaina Shinyhunters kertoi niin sanotussa pimeässä verkossa varastaneensa Ticketmasterin asiakkaiden nimiä, osoitteita, puhelinnumeroita ja osittaisia luottokorttitietoja. Ryhmä kaupitteli tietoja 500 000 dollarin hintaan.

Ticketmasterin emoyhtiö tapahtumajätti Live Nation Entertainment on ilmoittanut Yhdysvaltain finanssimarkkinoita valvovalle Securities and Exchange Commissionille (SEC) havainneensa luvatonta toimintaa kolmannen osapuolen pilvitietokannassa.

Viranomaisille toimittamassaan asiakirjassa yhtiö kertoo havainneensa luvatonta toimintaa ensimmäisen kerran 20. toukokuuta, eli viikko ennen kuin hakkeriryhmä kertoi toimistaan verkossa.
 

Tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa

Ticketmasterin mukaan tapahtumalla ei ole ollut merkittävää vaikutusta esimerkiksi yhtiön liiketoimintaan tai taloudelliseen asemaan, eikä yhtiö usko vaikutuksia myöskään ilmenevän.

– Teemme työtä vähentääksemme riskejä käyttäjillemme ja yrityksellemme, yhtiö sanoi ja lisäsi tekevänsä yhteistyötä lainvalvontaviranomaisten kanssa.

Shinyhunters keräsi mainetta vuosina 2020–2021, kun se varasti ja levitti asiakastietoja yli 60 yhtiöstä. Ryhmään kuulunut ranskalaishakkeri sai tämän vuoden tammikuussa Yhdysvalloissa kolmen vuoden vankeustuomion, ja hänet määrättiin maksamaan yli viiden miljoonan dollarin korvaukset tietomurtojen aiheuttamista vahingoista.

Ticketmaster on saanut Yhdysvalloissa pitkään kritiikkiä määräävästä markkina-asemastaan. Viime viikolla Yhdysvaltain oikeusministeriö ja kymmenet osavaltiot haastoivat lipunmyyntijätin emoyhtiön Live Nation Entertainmentin oikeuteen, tavoitteenaan pakottaa yhtiö myymään Ticketmaster.

 

Lue myös: