Suomen maantiet ovat tällä hetkellä huonossa kunnossa, eivätkä rahat tahdo riittää teiden kunnostamiseen. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) varoitti toissa tiistaina MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että osa nykyisistä asfalttiteistä voidaan joutua muuttamaan sorateiksi.
Kun raha on tiukalla, se kohdennetaan vilkkaammille tiestöille, jolloin vähäliikenteiset tiet jäävät retuperälle. Liikenneviraston teiden kunnossapidon asiantuntijan Olli Penttisen mielestä ajatus joidenkin vähäliikenteisten asfalttiteiden muuttamisesta sorateiksi on järkevä. Hyvä soratie nimittäin peittoaa huonon asfaltin.
– Tietynlaisten teiden osalta se on järkevää siinä mielessä, kun ei ole niin paljon rahaa, että pystyttäisiin ylläpitämään näitä päällystettyjä teitä. Meillähän on päällystettyjä teitä kuitenkin aika paljon, ja niissä on aika paljon erittäin vähäliikenteisiä teitä, joissa liikenne on jopa alhaisempi kuin sorateillä.
Liikenneviraston ylläpitämästä valtion tieverkosta 27 000 kilometriä on sorateitä. Sorateitä on suhteessa paljon enemmän kuin Keski-Euroopassa, jossa suuri osa pikkuteistäkin on päällystetty. Euroopassa teiden huoltaminen on tosin helpompaa routaongelmien puuttumisen vuoksi.
– Routivan tien pohja on helpompi hoitaa soratienä, koska soratie aina välillä kaipaakin sitä kosteutta, mikä tulee sieltä alhaaltapäin.
Asfaltointi kertakustannus – soratiet nielevät rahaa jatkuvasti
Asfaltoinnin kustannukset syntyvät kertarysäyksellä ja investoinnin hedelmistä saadaan nauttia pienillä huoltokuluilla noin 15–20 vuotta. Sorateiden osalta kustannuksia tipahtelee tasaisemmin joka vuosi.
– Kun ei ole rahaa tällaisiin isoihin kertainvestointeihin, niin tehdään mieluummin useampia pienempiä investointeja, Penttinen selittää.
Sään vaihtelu vaikuttaa herkästi sorateiden pintaan, joten ne vaativat jatkuvaa huoltamista. Keväällä niiden pinta muokataan tasaiseksi ja sekaan laitetaan pölynsidontasuolaa. Kesällä on vuorossa teiden lanaus ja paikkaus. Lisäksi muutaman vuoden välein teitä joudutaan sorittamaan uudelleen.
– Ei se ilmaista ole soratienkään hoito, joten siinä mielessä joutuu kyllä aika tarkkaan miettimään minkä päällystetyn tien muuttaa soratieksi.
Vilkkaasti liikennöidyillä teillä asfaltointi kestää paremmin, koska niiden pohjat rakennetaan yleensä alun perinkin huolellisesti. Sen sijaan asfaltoitujen pikkuteiden rungot on rakennettu usein niin huonosti, ettei asfaltointi kestä varsinkaan, jos tien maaperä on huono.
Onko soratie nykyaikaa?
Suurin asfaltointibuumi Suomessa oli 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa. Tällöin rakennettiin myös suuri osa nykyisistä pääteistä. Vielä 1980-luvulla pikkuteitä päällystettiin ahkerasti. 1990-luvun lama lopetti päällystysinnon, eikä Suomessa ole juurikaan muutettu sorateitä asfalttiteiksi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
– Monessa asiassa muilla yhteiskunnan alueilla on palvelutaso noussut, joten voi tietysti kysyä, onko soratie enää nykyaikaa sitten, Penttinen miettii.
– Varmasti kaikki meistä autoilisi ja pyöräilisi mieluummin päällystettyä tietä pitkin.
Soratiet voivat olla suurikin rasite paikallisille ihmisille, jotka joutuvat ajamaan teitä pitkin päivittäin, ja jotka vielä mahdollisesti asuvat pölyävän soratien varrella. Sen sijaan ajoneuvojen kestävyydestä Penttinen ei ole erityisen huolissaan.
– Ajoneuvot ovat nykyään jousitukseltaan hyviä ja on ajonvakauslaitteet ja kaikki, joten kyllähän ne siellä sorateillä kulkevat jopa paremmin kuin autot ennen vanhaan. Toki ainahan kuoppainen tie täryttää autoa.
Irtosora luistaa mutkissa kuin laakeri pyörän alla, mutta toisaalta sorapinta pitää ajonopeudet luonnostaan alhaisempina kuin asfalttiteillä.
– Jos mutkainen pikkutie päällystetään, niin se on liikenneturvallisuuden kannalta hankalaa. Asfalttitiellä ajetaan kuitenkin kovempaa, ja jos mutka tulee yllättäen, niin joku ajaa kyllä ulos helposti.
Kovassa vauhdissa huonokuntoisen asfalttitien kuopat voivat myös aiheuttaa vakavia vaaratilanteita.
– Hyvä sorapinta on usein varsin hyvä ajaa. Mutta reikäiseksi juustoksi syöpynyt päällystepinta, niin ei se ole kovin hyvä ajaa.
(16.4.)