Tiesitkö? Sinkkuelämää oli Bradley Cooperin ensimmäinen tv-rooli – joutui valehtelemaan yhdestä asiasta saadakseen työn

17.57329245
Bradley Cooperin tv-ura sai alkunsa Sinkkuelämää-sarjasta.
Julkaistu 04.07.2023 08:35
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Bradley Cooper joutui valehtelemaan yhdestä pienestä, mutta merkittävästä asiasta saadakseen roolin Sinkkuelämää-sarjasta 1990-luvun lopulla.

Sinkkuelämää  -sarja on ollut monien huulilla viime aikoina, kun sarjan jatko-osa And Just Like That sai ensi-iltansa kesäkuun lopulla. Kovinkaan moni ei kuitenkaan välttämättä tiedä, että oman televisiouransa näyttelijänä Sinkkuelämää-sarjassa aloitti myös Bradley Cooper, joka nähtiin sarjan toisella kaudella yhdessä jaksossa vuonna 1999. 

Cooper, joka sittemmin on kerännyt mainetta muun muassa elokuvista Kauhea kankkunen sekä A Star Is Born  ja noussut näiden myötä yhdeksi Hollywoodin nimekkäimmistä näyttelijöistä, joutui kuitenkin aikoinaan valehtelemaan hieman saadakseen Sinkkuelämää-roolin. 

Näin kertoo ainakin Sinkkuelämää-tähti Cynthia Nixon, joka muisteli Cooperin piipahdusta sarjassa What Happens Live -ohjelman haastattelussa taannoin. Jaksossa Cooper esitti Sarah Jessica Parkerin  näyttelemän Carrie Bradshaw'n lyhytaikaista ihastusta Jakea, jonka täytyi jaksossa muun muassa ajaa vanhalla urheiluautolla, jossa oli manuaalivaihteisto. Tässä kohtaa Cooper oli Nixonin mukaan kertonut sarjan roolituksesta vastanneille henkilöille pienen valheen. 

– Hän kertoi heille tietävänsä, kuinka käytetään vaihteita, koska se oli hänelle ensimmäinen työpaikka, ja hän oli epätoivoinen saadakseen sen. Sitten kun tuli aika tehdä se, hän sanoi: "En osaa ajaa vaihteilla". 

Cynthia Nixon

Cynthia Nixon on yksi Sinkkuelämää-sarjan neljästä päätähdestä. Hän esittää sarjassa asianajaja Miranda Hobbesia.

Lue myös: Kim Cattrall paljastaa, millä ehdoilla suostui piipahtamaan Sinkkuelämää-sisarsarjassa

Cooper on itsekin puhunut asiasta, ja muun muassa vuonna 2012 hän kertoi ottaneensa ajotunteja ennen jakson kuvausta, mutta hänellä oli silti ollut hieman vaikeuksia asian kanssa kuvausten aikana. 

– Luulin, että se meni hyvin, kun opettelin ajamaan Volkswagenilla, mutta sitten (kuvauksissa) ajoin vuoden 1962 Porsche-avoautolla, jonka kytkin oli kuin olisi ajanut bussia. Ja Sarah Jessica Parker oli matkustajan paikalla.

Haasteista huolimatta kohtaus saatiin kuvattua ja kokemus oli Cooperille monella tapaa ikimuistoinen. 

– Kello oli puoli kolme aamulla, he olivat sulkeneet Manhattanin 14th Streetin, ja siellä oli noin sata ihmistä, jotka huusivat Sarah Jessicaa. Ajattelin, että "tämä on se mielikuvitusmaailma, jota rakastan katsoa teattereissa". Rakastin sitä. 

Cooperin lisäksi Sinkkuelämää-sarjassa nähtiin useita muita ikimuistoisen sivuroolin tehneitä näyttelijöitä, jotka ovat sittemmin tehneet merkittävää uraa elokuvien ja televisiosarjojen parissa. Heihin lukeutuvat muun muassa nykyään Greyn anatomiasta tunnettu Chandra Wilson, Mad Menin  John Slattery sekä muun muassa White Lotus -sarjasta tunnetut ja palkitut Jennifer Coolidge ja Murray Bartlett

Lue myös: Huffington Post

Lue myös: Sarah Jessica Parker paljastaa, minkälainen kohtaus hänen ja Kim Cattrallin välillä tulee olemaan Sinkkuelämää-sisarsarjassa

Tuoreimmat aiheesta

Bradley Cooper