Intian Delhissä käyty yleisurheilutapahtuma sai erikoisia piirteitä, kun urheilijat vetäytyivät yllättäen kilpailuista. Joukkopako 100 metrin finaalista herätti voimakkaita epäilyksiä dopingin käytöstä.
100 metrin kilpailun voittoon juoksi lopulta 20-vuotias Lalit Kumar. Saavutus ei kuitenkaan ollut kummoinen, sillä Kumar oli kilpailun ainoa osallistuja. Muut seitsemän juoksijaa vetäytyivät kilpailusta viime hetkellä vedoten kramppeihin ja lihasvammoihin.´
Yllättävä joukkopako herätti epäilyksiä kilpailun järjestäjissä. Järjestäjät epäilevät urheilijoiden saaneen vihiä Intian anti-dopingtoimiston NADAn testaajien saapumisesta paikalle.
– Outo poisjäänti on ymmärrettävää, mutta kun seitsemän juoksijaa jää pois, tietää, että siinä on jotain epäilyttävää, Delhin yleisurheiluliiton sihteeri Sandeep Mehta sanoi Reutersille keskiviikkona.
– Myös osa heittäjistä katosi ennen kilpailua, ja NADAn pitäisi testata heidät kaikki. Välitämme heille tiedot kaikista urheilijoista, jotka pakenivat.
LUE MYÖS: Dopingista epäilty Paul Pogba ryhtyi toimiin – italialaislehdelle tietoa tähden selityksestä
Mehtan mukaan osa urheilijoista jätti myös tulematta mitaliseremonioihin, mikä lisäsi epäilyksiä entisestään. Hän totesi urheilijoita odottavan kilpailukielto Delhin alueella, jos heidän testeissään ilmenee epäselvyyksiä.
– Suosittelemme, että Intian yleisurheiluliitto toimii samoin.
Reuters ei tavoittanut NADAn toimitusjohtajaa Vimal Anandia kommentoimaan tapausta.
Dopingongelma rehottaa valtoimenaan Intiassa, joka rankattiin toiseksi heti Venäjän jälkeen anti-dopingsäännöstön rikkomusten määrässä Maailman anti-dopingtoimiston WADAn listalla.
Kisan voittoon juossut Kumar tyrmistyi tilanteesta.
– Odotin todella juoksemista parhaita urheilijoita vastaan, mutta kukaan ei ilmaantunut paikalle, Kumar sanoi Indian Express -lehdelle.
– Kaikki pelkäsivät joutuvansa testatuksi. Urheilijana tunnen tulleeni petetyksi.
Kumar sai kuitenkin palkinnon voitostaan, vaikka kilpailu jäi puuttumaan.
– Hän kisasi muita vastaan alkuerissä, eikä le hänen vikansa, että kilpailijat kaikkosivat ennen finaalia, Mehta sanoi.