Tietokirjailija Juhani Seppäsen mukaan suomalaisten tulisi jo unohtaa itsensä vertailu muihin kansoihin. Seppänen puhui aamulla suomalaisuudesta ruotsalaisten silmin Huomenta Suomessa yhdessä näyttelijä Jarmo Mäkisen kanssa.
– Suomalaiset ovat aina hirveän huolissaan, mitä muut ajattelee meistä. Suomi on nuori kansakunta ja meidän pitäisi antaa itsellemme sellainen syntymäpäivälahja, että miettisimme vähemmän mitä muut meistä ajattelee.
Seppänen muistuttaa, että naapurimaat, eli ruotsalaiset ja virolaiset tietävät todennäköisesti eniten suomalaisuudesta, muut maailman kansat tuskin ovat edes kiinnostuneet Suomesta.
Jarmo Mäkinen näkee, että huumorin kautta naapurimaita on ollut helppo lähestyä.
– Ne mielikuvat puolin ja toisin ovat kärjistettyjä ja niistä on ollut helppo tehdä parodiaa. Parodian keinoin suomalaiset ovat myös päässeet samalle viivalle, emme ole enää sellaisia mörköjä kuin ennen vanhaan, Mäkinen näkee.
Katso koko keskustelu artikkelin yläpuolelta.