Huomenta Suomen perjantaiaamussa keskusteltiin työuupumuksesta Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappan kanssa.
Haastattelussa kerrotaan, mistä työuupumuksen tunnistaa.
Työuupumus kehittyy vähitellen pitkittyneen työstressin seurauksena. Ihminen väsyy, mikäli elimistö ei pääse palautumaan stressijaksojen välillä.
Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa kertoo, että hyvin monenlaiset asiat työssä voivat kuormittaa ihmismieltä haitallisesti. Tutkimustiedon perusteella uupumukseen ja masennukseen näyttäisi johtavan usein työ, jossa on kovat vaatimukset ja vähän vaikutusmahdollisuuksia. Toinen työuupumusriskille altistava tilanne on Mattila-Holappan mukaan se, että työ vaatii kovasti ponnistelua, mutta siitä ei seuraa palkkiota tai onnistumisen kokemuksia.
– Palkkio voi olla muutakin kuin rahaa, esimerkiksi arvostusta, hän kertoo.
Työuupumus ja masennus kytkeytyvät toisiinsa
Mattila-Holappan mukaan Suomessa on tutkittu paljon masennuksen ja työuupumuksen välistä yhteyttä. Tiedetään, että uupumus voi johtaa masennuksen kehittymiseen pitkällä aikavälillä.
– Toisaalta voi olla myös niin päin, että jos ihminen on masentunut aivan muista syistä kuin työstä, voi kuormittumisen kynnys töissä alentua, mistä voi seurata lisää uupumusoireita, Mattila-Holappa kertoo.