Tilanne Salomonsaarilla kärjistyy – mellakoissa kuoli kolme

66709955
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 27.11.2021 05:50

MTV UUTISET - STT

Salomonsaarten levottomuuksissa on kuollut kolme ihmistä, kertoo poliisi.

Poliisin mukaan ruumiit löytyivät palaneesta rakennuksesta pääkaupunki Honiarassa. Kyseessä ovat ensimmäiset päiviä jatkuneen mellakoinnin vaatimat kuolonuhrit.

Uhrit löytyivät perjantaina illalla. Lauantaiaamu on valjennut saarilla melko rauhallisena paikallisten tutkiessa mellakoiden aiheuttamia vaurioita.

Pääkaupungissa oli yöaikaan käytössä ulkonaliikkumiskielto.

"Pääministerin on erottava"

Mellakat ovat raunioittaneet osan pääkaupungista, ja hyökkäyksen kohteeksi on joutunut muun muassa pääministeri Manasseh Sogavaren koti. Yhtenä syynä mellakoihin pidetään tyytymättömyyttä pääministerin politiikkaan.

Hallintoa syytetään muun muassa korruptiosta ja Kiinan mielistelystä.

–  Pääministerin on erottava. Sitä kaikki Salomonsaarten kansalaiset nyt vaativat, kommentoi Selsoniksi esittäytynyt mies uutistoimisto AFP:lle.

Lue lisää: Protestit yltyneet väkivaltaisiksi mellakoiksi Salomonsaarilla – Australia lähettää rauhanturvaajia

Yli sata ihmistä on pidätetty mellakoinnista.

Salomonsaarten talous kärsii kroonisesta työttömyydestä. Levottomuuksia ja väkivaltaisuuksia ovat sytyttäneet myös vanhat jännitteet saaristovaltion asutuimman saaren Malaitan ja keskushallinnon saaren Guadalcanalin välillä.

Tuoreimmat aiheesta

Oseania