Maailmassa on yhä 10 maata, joissa ei ole ollut ainuttakaan koronatartuntaa – eristyksellä on myös kääntöpuolensa

7:04img
Kuinka monta korona-aaltoa on vielä tulossa? Katso videolta, mitä evoluutiobiologi Tuomas Aivelo asiasta sanoo.
Julkaistu 25.08.2020 14:48
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Muun maailman kärvistellessä koronapandemian kourissa, kourallinen maita on onnistunut pysyttelemään virusvapaina alueina. Eristystoimilla on kuitenkin kääntöpuolensa, uutisoi BBC.

Eräs näistä maista on Tyynessämeressä sijaitseva Palaun valtio, joka koostuu useista saariryhmistä. Aiemmin maassa vieraili vuosittain kymmeniätuhansia matkailijoita, mutta koronan myötä turismi hiljeni.

Matkailijoita kävi ennen koronaa useita kertoja maan pienen väkiluvun verran vuodessa, ja turistien uupuminen rokottaa raskaasti matkailualaa. Vuoden 2017 tilastojen perusteella matkailu tuotti jopa 40 prosenttia maan BKT:sta. On kuitenkin huomioitava, että Palaun väkiluku on vain noin 18 000.

2508-10-koronatonta-maata

BBC:n listaan koronavapaista maista on laskettu mukaan vain YK:n täysjäsenet eikä Pohjois-Koreaa tai Turkmenistania ole huomioitu.

Maan rajat ovat pysyneet suljettuna maaliskuusta saakka. Paikallinen hotelliyrittäjä arvioi BBC:n haastattelussa pystyvänsä sinnittelemään vielä puolisen vuotta, ennen kuin edessä voi olla hotellin sulkeminen.

Aiemmin vilkkaat hotellit ovat tyhjiä ja avoinna olevien majapaikkojen ainoat yöpyjät ovat käytännössä karanteenissa olevia, ulkomailta palanneita, maan asukkaita.

Maan presidentti ilmoitti hiljattain, että tärkeä lentoliikenne voisi alkaa jälleen syyskuun alussa ja paikalliset haaveilevat myös matkailukäytävistä turvallisiksi katsottujen maiden ja Palaun välillä.

BBC:n mainitsee toisena esimerkkinä Marshallsaaret, jotka niin ikään kärsivät matkailijoiden puutteesta, mutta ovat samalla säästyneet koronatartunnoilta.

Nämä paikat ovat BBC:n mukaan pysyneet koronasta vapaina:

Palau

Mikronesian liittovaltio

Marshallsaaret

Nauru

Kiribati

Salomonsaaret

Tuvalu

Samoa

Vanuatu

Tonga

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus