Tilastokeskus: Työtapaturmien määrä on kasvanut viime vuosina – kuolemantapauksia sen sijaan aiempaa vähemmän

sairaala kuvitus
Työtapaturmien määrä on ollut kasvussa viime vuosina. Toissa vuonna tilastoitiin yli 138 000 työtapaturmaa. Kuvituskuva.
Julkaistu 29.11.2019 08:51

MTV UUTISET – STT

Suomessa sattui vuonna 2017 yhteensä yli 138 000 työtapaturmaa, kertoo Tilastokeskus.

Määrä kasvoi selvästi edellisvuosista, sillä vuonna 2016 työtapaturmia oli alle 132 000 ja vuonna 2015 niitä tilastoitiin hieman yli 127 000.

Valtaosa tapaturmista tapahtui palkansaajille, sillä yrittäjien ja maatalousyrittäjien osuus kaikista tapaturmista oli vajaat 12 000. Työmatkalla sattuneiden tapaturmien osuus oli yhteensä hieman yli 25 000.

Työpaikalla tai työmatkaliikenteessä tilastoitiin yhteensä 30 kuolemantapausta, mikä on 16 vähemmän kuin aiempana vuonna. Palkansaajia kuolleista oli 24.

Tilastokeskuksen tilasto erottaa alle neljä päivää kestäneet tapaturmat vakavammista työkyvyttömyystapauksista. Vakavampia eli vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneita tapaturmia oli toissa vuonna vajaat 51 500.

0:33img

Teijo joutui työtapaturman vuoksi pysyvästi pyörätuoliin – työnjohtajalle 7000 euron sakot 

Lue myös: Ruohonleikkuri kaatui työntekijän päälle, seurakuntaa syytetään kuolemasta – syyttäjä: esimiehet eivät puuttuneet, vaikka laitetta käytettiin vaarallisesti

Tuoreimmat aiheesta

Työtapaturmat