Jääkiekkolegenda Timo Jutila myöntää tuoreessa elämäkerrassaan, että hänen elämäänsä muodostui tyhjiö, kun ura päättyi.
Timo Jutila muistelee uraansa ja elämäänsä MTV:n toimittaja ja ankkuri Mika Saukkosen kokoamassa Juti-elämäkerrassa (Docendo). Jutila myöntää teoksessa, että jääkiekkouran päättyminen loi elämään tyhjiön, jonka täyttäminen oli vaikeaa.
Tyhjä tunne ei vallannut miestä heti uran päätyttyä, sillä hommat jatkuivat Tapparan taustajoukoissa ja Hockey Night -ohjelman kommentaattorina. 2000-luvulla Jutilan kuitenkin yllätti jakso, kun millään ei ollut mitään väliä.
– Vitutti koko ajan, eikä ollut hyvä olla. Tuli tissuteltua ja katseltua yöt läpeensä NHL:ää ja telkkaria. Meni viiniä ja olutta, ja ruoka tuli haettua tai tilattua pikaruokapaikoista. Heräsin kun heräsin, ja sama ralli jatkui seuraavana päivänä. Paino nousi ja olin helvetin huonossa kunnossa, Jutila toteaa kirjassa.
– Minua ei kiinnostanut mikään muu kuin maajoukkuehommat joukkueenjohtajana. Niitä aina odotin ja niihin satsasin.
Odotteluajat Jutila eli pellossa ja vaikea jakso kesti useita vuosia, vaikka kaveritkin yrittivät puuttua tilanteeseen.
– Omaa tilaansa ei vaan myöntänyt itselleen ja skarppaamisen aloittamista vaan siirsi ja siirsi eteenpäin.
Vuonna 2014 Jutila päätti kääntää uuden sivun elämässään ja aloitti kuntokuurin. Myös tulevan vaimon tapaaminen ja yhteiselon aloittaminen rytmittivät elämää uudella tavalla.
Juti-elämäkerta ilmestyy tänään keskiviikkona 18. lokakuuta.