Toimittaja Kirpi Uimonen muistaa elävästi Anthony Hopkinsin käyttäytymisen muutoksen – työskentelee maailmantähtien kanssa Hollywoodissa
Toimittaja-kirjailija Kirpi Uimonen on tunnettu erityisesti siitä, että hän on työskennellyt monen kansainvälisistä elokuvista tutun Hollywood-tähden kanssa. Nyt Uimonen kertoo, miten se onnistui.
Toimittaja Kirpi Uimonen on työskennellyt Hollywoodissa, Los Angelesissa yli 20 vuotta. Hänen mieleensä on jäänyt menneiltä vuosilta esimerkiksi näyttelijä Anthony Hopkinsin käyttäytymisen muutos.
– Hän saattoi olla todella hankala, mutta hän itsekin sanoi, että 80 vuotta täytettyään hänelle tapahtui muutos. Nykyään hän on satusetä, joka kertoo tarinoita ja jaarittelee, ja tulee miettineeksi, että missä on se Anthony Hopkins, joka lähti pressikonferenssista kesken pois, kun ei pitänyt kysymyksistä, Uimonen kertoi Huomenta Suomessa 29. syyskuuta.
Toimittajuus ulkomailla ei ollut Uimosen lapsuudenhaave, vaan unelmana oli asua Etelä-Ranskassa ja kirjoittaa rikosromaaneja.
– Päädyin Hollywoodin sen myötä, kun kävin moikkaamassa kavereitani vuonna 1999, ja sillä matkalla, tyypillisesti tai epätyypillisesti, rakastuin. Minun oli helpompi muuttaa Los Angelesiin kuin silloisen mieheni tänne, kun puhutaan ihan maahanmuuttopolitiikasta, Uimonen kertoi.
Uimonen sai jalan oven väliin Hollywoodissa, koska hänellä oli Suomessa hyvät kontaktit elokuva- ja musiikkialan ihmisiin. Hän teki haastatteluja 8–9 vuotta, kunnes Hollywood Foreign Press Association -toimittajajärjestö kysyi Uimosta jäsenekseen.
– Silloin fokus muuttui Los Angeles -painotteiseksi, ja pääsin tekemään järjestön kautta haastatteluja lehdistötilaisuuksiin. Se oli pitkäjänteistä jalkatyötä, ja ihmiset tykkäsivät minusta luultavasti enemmän persoonana kuin edes tiesivät, millaisia juttuja kirjoitan. Eihän kukaan lue siellä suomeksi, Uimonen selvensi.
Katso jutun alussa olevalta videolta, millaisia Hollywood-tähdet Kirpi Uimosen mielestä ovat.
Alta voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
16:10
EK14: Toyota tekee tuhoisaa jälkeä, MM-kamppailua käydään kammottavassa kelissä – MTV seuraa
-
16:10
Helena Petäistön kolumni: Pääministeri Barnier on tiistaina äärioikeiston armoilla
-
15:55
Päivien viemää -tähti Drake Hogestyn on kuollut haimasyöpään
-
15:52
Jo lähes miljoona paennut Israelin iskuja Libanonissa – MTV seuraa
-
15:47
Syvältä avaruudesta tehtiin mielenkiintoinen löytö: ”Maa kaukaa tulevaisuudesta”
-
15:43
Lähes 150 ihmistä kuollut Nepalin tulvissa – kymmeniä kateissa
-
15:37
Elokapinan suljetussa ryhmässä julkaistiin hallitukseen kohdistuva väkivaltafantasia – järjestö sanoutuu irti
-
15:25
Suomi kahdesti viestipronssille Kuopiossa
-
15:10
Meidän remppa -ohjelman pariskunnan yllätti vanhassa talossa erityisesti hiirenkakka – lähtivät remontoimaan olosuhteiden pakosta
-
14:54
Alisa Vainio paransi loistovauhdilla ennätystään Berliinissä
-
14:45
Malakai löysi Airbnb-kodista astetta vaarallisemman tunkeilijan
-
13:58
Pelottava tilanne Nurmijärvellä – Valtatie 3 poikki tunnin
-
13:55
Toimittaja Kirpi Uimonen muistaa elävästi Anthony Hopkinsin käyttäytymisen muutoksen – työskentelee maailmantähtien kanssa Hollywoodissa
-
13:42
Vihreät linjasi moniavioisuuden tunnustamisesta puoluekokouksessaan
-
13:34
Chilen kammokeli heitti huiman haasteen MM-rallitähdille – Kalle Rovanperältä poikkeuksellinen arvio
-
13:12
Ilves mestaruustaisteluun jättivoitolla – kokenut maalitykki näki jo ennalta tapahtumien kulun: "Nilkka suorana takanurkkaan"
-
12:48
Kommentti: Patrik Laineen loukkaantuminen ei ollut vain huonoa onnea
-
12:40
Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
-
12:40
Aksa Korttila ei nauti huomiosta, paitsi näytellessä: "Jollain lailla se on turvallisempaa"
-
12:15
Tästä asiasta kumppanin kanssa on pakko puhua: "Valtava vaikutus parisuhteen menestykseen"
-
Lataa lisää