Toinen Pariisissa tänään ammutuista poliiseista kuoli – epäilty karkasi

Poliisi Pariisi
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 08.01.2015 12:08

MTV UUTISET–STT–AFP

Pariisin ampumisessa tänä aamuna haavoittunut poliisi on kuollut, kertoo AFP.

Ampuja pääsi pakenemaan. Ampumisesta epäiltynä pidätettiin aiemmin yksi henkilö, mutta hän ei ollutkaan ampuja.

Aamuisessa ampumisessa kuoli naispuolinen poliisi ja haavoittui kaupungin työntekijä. Välikohtaus sattui Pariisin etelälaidalla Montrougen alueella.

Le Figaron lähteiden mukaan aamun ampumisella ei ole havaittu mitään suoraa yhteyttä eiliseen terrori-iskuun Charlie Hebdo -satiirilehteä vastaan. Eilisessä iskussa kuoli 12 ihmistä.

Ranskassa on raportoitu Pariisin ampumisen lisäksi muitakin välikohtauksia eilisen terrori-iskun jälkeen. Esimerkiksi lähellä Lyonia tapahtui aamupäivällä räjähdys moskeijan lähistöllä ja Toulousen lähistöllä ammuttiin eilen illalla muslimien rukoushuonetta. Kukaan ei ole haavoittunut välikohtauksissa.

Presidentti Francois Hollande keskusteli tilanteesta tänä aamuna edeltäjänsä Nicolas Sarkozyn kanssa. Sarkozyn mukaan tarkoituksena oli osoittaa ranskalaisten yhtenäisyyttä hyökkäystä vastaan.  

Tuoreimmat aiheesta

Charlie Hebdo