Toinenkin Pohjois-Korean johtajan velipuolen murhasta epäilty nainen vapautuu

1:54img
Videolta voit katsoa uutisjutun Kim Jong-namin murhaan liittyen.
Julkaistu 13.04.2019 11:52

MTV UUTISET – STT

Toinenkin Pohjois-Korean johtajan velipuolen Kim Jong-namin murhasta syytetyistä kahdesta naisesta vapautuu vajaan kolme viikon kuluttua, 3. toukokuuta, kertoi hänen asianajajansa lauantaina.

Naisista ensimmäinen vapautui jo maaliskuussa, kun häntä vastaan nostetusta murhasyytteestä luovuttiin.

Lue myös: Oikeus vapautti Kim Jong-unin velipuolen salamurhasta syytetyn naisen – uskoi osallistuneensa tv:n pilaohjelmaan​​​​​​​

Nainen on saanut runsaan kolmen vuoden tuomion ruumiinvamman tuottamisesta. Sen katsotaan hyvästä käytöksestä tulleen hyvityksen myötä kärsityksi naisen vapautuessa. Hänet pidätettiin helmikuussa 2017.

Kim murhattiin hermomyrkyllä Kuala Lumpurin lentoasemalla vuonna 2017. Naisten mukaan heidät huijattiin levittämään myrkky Kimin kasvoille kertomalla, että kyseessä on tosi-tv -ohjelman pila.

Naisen vapautumisen myötä Kim Jong-namin murha jää todennäköisesti ratkaisematta. Kim Jong-unin velipuolesta povattiin aikoinaan maansa johtajaa, mutta hän joutui sittemmin epäsuosioon.

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Korea