Toivotko lapsenlapsia? Tumppaa siinä tapauksessa tupakkasi

Kuva: SCX
Tupakoivan isoäidin lapsenlapsella on jopa 20 prosenttia kohonnut riski sairastua astmaan.
Julkaistu 30.09.2015 13:02
Toimittajan kuva

Pekko Ylönen

pekko.ylonen@mtv.fi

Tuoreen tutkimuksen mukaan mummojen synnit vaikuttavat vielä lapsenlapsienkin sukupolveen.

Umeån yliopiston tutkijat nimittäin havaitsivat, että raskausaikanaan tupakkaa polttaneiden isoäitien lastenlapsilla on selvästi kasvanut riski saada astma.

Tällaisten mummojen lastenlapsilla astman riski on peräti 10-22 prosenttia suurempi kuin sellaisilla lapsilla, joiden isoäidit eivät ole tupakoineet.

Tutkijat eivät osaa selittää tarkalleen, miten astmariski etenee sukupolvesta toiseen. Tupakoivien mummojen lastenlapset saavat astman todennäköisemmin, vaikka lasten äidit eivät olisi polttaneet.

Tutkijat kuitenkin epäilevät, että tupakointi vaikuttaa niihin geeneihin, joilla on merkitystä astmariskin kannalta, ja heidän lapsensa sitten perivät nämä geenimuutokset.

Tutkimuksen aineistona on kaikkiaan 66 000 ruotsalaista lasta, heidän äitiään ja äidinäitiään. Tutkimuksesta kertoo muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Tuoreimmat aiheesta

Isovanhemmat