Töpöjalkaiset pikajuoksijat kipittivät Liettuassa – tältä näytti corgien sprinttikisa

Vilnassa Liettuassa koirarotuduista töpöjalkaisimmat ovat mitelleet keskenään juoksuradalla.

Welsh corgien juoksukisa järjestettiin Vilnassa nyt kolmatta kertaa. Tällä kertaa kilpailut olivat kansainväliset. Kisaan osallistui yli 100 corgia eri puolilta Eurooppaa.

Corgien töpöttelyä seurasi kuusituhatpäinen yleisö.

Tapahtuma alkoi pukukilpailulla, jossa corgit esiintyivät erilaisissa asuissa. Voittajan äänesti yleisö.

50 metrin sprinttikilpailuun corgit ryhmiteltiin painon mukaan.

Tapahtuman järjestäjän mukaan corgit ovat lyhyistä jaloistaan huolimatta nopeita, ketteriä ja urheilullisia, koska rotu on alun perin kehitetty karjan paimentamiseen.

Kuningattaren rotu

Corgit ovat tulleet tunnetuksi erityisesti Englannin kuningattaren Elisabetin koirina.

Hänellä ehti olla elämänsä aikana yli 30 corgia.

Mediatietojen mukaan kuningattaren koirat elivät varsin mukavasti. Niiden kerrotaan saaneen juosta palatsin käytävillä, syödä hovin keittiömestareiden valmistamia aterioita ja nukkua pehmeissä koreissa.

Jouluisin niille ripustettiin takan eteen omat joulusukat. Koirien sanotaan käyneen myös eläinpsykologilla.

Lue myös:

    Uusimmat